Suo­men­ruot­sa­lai­set kat­so­vat tämän mie­len­kiin­nol­la, mut­ta muu­ten kä­sit­te­ly­ta­pa on­tuu. Jos Kjell Westön ro­maa­ni oli va­rus­tet­tu näin kli­seemäi­sillä juo­nen­ku­luil­la, enpä viit­si vai­vau­tua.

To­del­li­suus to­ki koos­tuu kli­seistä. Juo­ni kui­ten­kin kiitää sel­lais­ta vauh­tia, että hen­kilö­hah­mot eivät eh­di ko­ke­maan ma­lo­lak­tis­ta käy­mistä. Pa­ras­ta ovat ajan­ku­vaan tyy­lillä va­ra­tut mu­siik­ki­pa­lat, var­sin­kin Gra­ham Par­ker.