Val­koi­nen so­siaa­li­työn­te­kijä (Jes­si­ca Lan­ge) adop­toi hylä­tyn mus­tan Crack-vau­van vas­toin kol­le­goi­den­sa neu­vo­ja. Vuo­sia myö­hem­min lap­sen bio­lo­gi­nen äi­ti (Hal­le Ber­ry), kuu­lee juu­ri vie­roi­tuk­ses­ta sel­vit­tyään kuol­leek­si luu­le­man­sa lap­sen­sa ole­van vielä hen­gissä. Oi­keu­teen­han siinä sit­ten pää­dytään. Sa­muel L. Jack­son on­nis­tuu ole­maan hämmäs­tyttävän är­syttävä en­nak­ko­ta­paus­ta ta­voit­te­le­va­na la­ki­mie­henä, jon­ka suh­tau­tu­mi­nen val­koi­siin si­jais­van­hem­piin me­nee pitkäl­ti kään­tei­sen ra­sis­min puo­lel­le. Suu­res­ta tun­ne­kuo­hus­ta, ja sen us­kot­ta­vas­ti tul­kit­se­vis­ta näyt­te­lijöistä huo­li­mat­ta tämä on vain yk­si elo­ku­va gen­ren pitkässä pe­rin­teessä – hy­vin pa­ke­toi­tu, mut­ta vail­la uut­ta sa­not­ta­vaa.

Ku­va on niin vä­ri­tois­tol­taan kuin yk­si­tyis­koh­tien tois­tol­taan hie­man ikään­ty­nen näköi­nen, mut­ta yhä koh­ta­lai­ses­ta ros­kas­ta huo­li­mat­ta miel­lyttävän le­vol­li­nen. Ää­ni­rai­ta on sel­keä ja mu­sii­kinkäytöltään sä­vykäs, mut­ta ti­la­ku­val­taan kes­kimääräi­sen mitään­sa­no­ma­ton. Ekst­ra­ton. (IJ)