Ro­sa Lu­xem­bur­gia edel­leen ihai­le­va tie­dos­ta­va äi­ti (ai­na mah­ta­va Ma­ria Pac­kalén) on 1980-lu­vul­la adop­toi­nut tytön ja jättä­nyt sak­sa­lai­sen mie­systävänsä pys­tyäk­seen kes­kit­tymään lap­sen­sa hy­vin­voin­tiin. Ai­kui­suu­den kyn­nyk­sellä hii­pu­va Ida ha­luaa ir­rot­tau­tua äi­tinsä kah­leis­ta ja muut­taa Ber­lii­niin hen­gittääk­seen raik­kaam­paa il­maa kuin ah­dis­ta­vas­sa pik­ku­kau­pun­gis­sa.

Riik­ka Ala-Har­jan ro­maa­niin pe­rus­tu­va elo­ku­va al­kaa kuo­ria tästä al­kua­se­tel­mas­ta si­pu­lia, jo­ka koos­tuu mo­nis­ta mie­len­kiin­toi­sis­ta tee­mois­ta: van­ha va­sem­mis­to­lai­suus, rak­kau­den haas­teet, van­hem­muus, hyväk­syntä ja kuo­le­ma. Elo­ku­van voi­ma ja heik­kous on siinä, että kaik­kea tätä kä­si­tellään etäi­ses­ti ja viit­teel­li­ses­ti. Huu­mo­ria­kin löy­tyy, mut­ta ai­ka etäistä on se­kin, muun muas­sa sak­sa­lai­sen ja suo­ma­lai­sen men­ta­li­tee­tin erois­ta.