Kah­vipöytä­kes­kus­te­lui­hin osal­lis­tu­mi­nen vaa­tii aa­mun sa­no­ma­leh­den tark­kaa se­laa­mis­ta. Rei­lun vuo­si­kym­me­nen ajan yk­si aa­mupöytä­kes­kus­te­lua yllä­pitä­vistä voi­mis­ta on ol­lut Fin­ger­po­ri-ni­meä kan­ta­va sar­ja­ku­vast­rip­pi. In­ter­ne­tiä myö­ten käydään dia­lo­gia, ku­ka kul­loi­sen­kin st­ri­pin ymmärtää ja mi­ten­kin tul­kit­see.

Tämä elo­ku­vak­ri­tiik­ki on kir­joi­tet­tu Fin­ger­po­ri-neit­seel­li­sin kä­sin. Muu­ta­maa va­hin­ko­silmäystä ja vä­ki­sin kuul­tu­ja heit­to­ja lu­kuun ot­ta­mat­ta, Fin­ger­po­ri on täl­le kir­joit­ta­jal­le täy­sin vie­ras ta­paus.

(Al­la luet­ta­vis­sa ole­va kri­tiik­ki on tie­toi­ses­ti jä­tet­ty ly­hyek­si. Pyr­ki­myk­senä on unoh­taa koet­tu kär­si­mys vä­littömäs­ti.)

Pert­ti Jar­lan ke­hit­te­lemät hah­mot ry­pevät suo­ma­lai­suu­den has­sun­haus­kas­sa yti­messä. Al­ko­ho­li vir­taa, kak­si­mie­li­nen huu­mo­ri ku­kois­taa. Juon­ta ei ole, neljän pää­hen­kilön ir­ral­li­set epi­so­dit eivät lii­ty toi­siin­sa mi­tenkään. Olem­me jo­pa Pert­ti Pa­sa­sen sa­tu­mais­ten vi­sioi­den ala­puo­lel­la. Täys­pitkä elo­ku­va ei tässäkään ti­lan­tees­sa ole mitään muu­ta kuin vä­kinäis­ten rep­liik­kien heik­ko lii­ma­pin­ta. Mikä­li kä­si­kir­joit­ta­jil­le on mak­set­tu palk­kaa, se on mak­set­tu te­kemättömästä työstä.

Mut­ta ää­ni kuu­luu sekä ku­va nä­kyy (va­li­tet­ta­vas­ti) — ja suo­ma­lai­nen nau­raa. (VA)