Ke­vin Cost­ne­rin rak­kausp­ro­jek­ti ker­too tu­kun ta­ri­noi­ta Ame­ri­kan syn­nyi­na­joil­ta le­hi­mi­poi­kien ja in­tiaa­nien kaut­ta. Yel­lows­to­ne-sar­jan nos­teen myötä kai­ke­ti ai­na ky­te­nyt ki­pinä löytää tässä tiensä eep­pi­siä mit­ta­kaa­vo­ja ha­ke­vak­si draa­mak­si, jos­sa lu­ke­mat­to­mat ta­ri­nan lan­gat sin­gah­te­le­vat val­toi­me­naan kuin län­ne­ne­lo­ku­vien aro­kie­rijät kon­sa­naan sillä lu­pauk­sel­la, että ko­ko­nai­suus pää­tellään vii­meistään myö­hemmän jat­ko-o­san myötä. Mo­ni ta­ri­nois­ta ihas­tut­taa ot­ta­mal­la kes­kiöönsä ver­rat­tain tuo­reen tai gen­ressään vähän ko­lu­tun säi­keen, mut­ta ko­hee­sio näi­den vä­lillä jää har­mil­li­ses­ti vielä pelk­kien odo­tus­ten ta­sol­le.

Vii­pyi­leväs­ti tal­laa­va elo­ku­va on it­se­var­ma pai­noar­vos­taan ja ku­vas­tol­taan täynnä län­nen ro­man­tiik­kaa. Ote on teat­raa­li­nen ja pyr­ki­myk­siltään eep­pi­nen, mut­ta mais­tuu ta­ri­na­na oi­keu­denkäyn­nin to­dis­tu­sai­neis­ton esit­te­lyltä. Elo­ku­va­na tämä on nät­ti, mut­ta köm­pelös­ti lei­kat­tu vael­lus Ame­ri­kan al­ku­peräis­kan­so­jen ja eu­roop­pa­lais­ten tu­lok­kai­den koh­taa­mis­ten lä­pi. Yk­sittäi­set koh­tauk­set ve­to­vat us­kot­ta­vi­na ja elä­vinä, mut­ta niistä muo­dos­tu­va ko­ko­nai­suus on kuin haa­vei­den muis­ti­kir­ja, jon­ka ka­pel­li­mes­ta­ri­na Cost­ner yk­sin on pui­kois­sa. Cost­ner la­pioi tähän sie­lun­sa, unel­man­sa ja ta­ri­noi­den mu­kaan myös omat ra­han­sa, mut­ta ko­ko­nai­suus on kau­nis, köm­pelö pan­nu­kak­ku. Lisää on lu­vas­sa kol­men uu­den osan ver­ran mikä­li ra­hat eivät lo­pu kes­ken.

Ko­ko­nai­suus jää suo­ra­tois­to-mit­taan lei­ka­tun mi­ni­sar­jan ta­sol­le, jos­sa jo­kai­nen kään­ne tun­tuu mean­de­roi­van hal­lit­se­mat­to­mas­ti. Cost­ner it­se rat­sas­taa mu­kaan ta­pah­tu­miin vas­ta tun­nin koh­dal­la, mitä en­nen ta­pah­tu­mat tun­tu­vat sol­ju­van ää­nettömänä esi­soit­to­na. Dia­lo­gin vä­hi­tel­len lisään­nyt­tyä myös ta­ri­nan ote al­kaa pur­ra pa­rem­min, mut­ta tällöinkään ta­ri­nal­la ei tun­nu ole­van kii­re mi­hinkään. Na­pa­kam­mal­la leik­kauk­sel­la ja ta­ri­nan roh­keam­mal­la ku­ra­toin­nil­la tästä oli­si voi­nut saa­da mai­nion mo­der­nin länkkä­rin. Nyt ta­pah­tu­mien raa­dol­li­suus is­kee viit­teel­li­ses­ti ja ker­ron­ta laa­haa saap­pai­taan jat­ko-o­sia odot­taen.