Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Magnificent Seven

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Seitsemän rohkeata miestä tuo mieleen filosofisen kysymyksen: Oliko muna ennen kanaa? Elokuvallinen ikiliikkuja tämä tarina joka tapauksessa on. Akira Kurisowa halusi siirtää lännenelokuvien muotokielen japanilaiseen samuraitarinaan Seitsemässä samuraissa (1954). Ympyrä sulkeutui ensimmäisen kerran jo muutaman vuoden jälkeen, kun John Sturges loi oman lännenversionsa.

Näin ollen onkin jo tullut painetta tehdä vuoden 1960 elokuva uusiksi. Miten siinä onnistuttiin? Lyhyesti sanottuna ainakin minä viihdyin. Hyllyyn tämä ei kuitenkaan taida jäädä. Toteutus tuo mieleen Tex Willer –sarjakuvat. Ne tosin jäävät kokoelmiini.

Missä sitten on ero? Jos tätä elokuvaa vertaa esimerkiksi italialaiseen lännenviihteen perinteeseen, niin se oli persoonallisempaa. Niin oli myös Kurosawan näkemus. Jo Sturgesin ottama kopio alkoi haalistua. Viimeisen version kunniaksi on sanottava, ettei värikasettia tarvinnut vielä vaihtaa, mutta lähellä se oli hyvästä kastista ja varsinkin mielenkiintoisesta konnasta (Peter Sarsgaard) huolimatta. Ehkäpä tarina on liian ennalta-arvattava, vaikka kliseitä rikkoen yritetäänkin pyristellä.

Kaikkien tunteman tarinan vetovoima perustuu siihen, että katsoja nauttii siitä, miten tuttu kohtaus tällä kertaa selvitetään tuoreella tavalla.

Laadukas kuva ja ääniraita. Ekstroihin on tallennettu neljä poistettua kohtausta (7 min.) ja 33 min. dokumentit. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington Peter Sarsgaard Ethan Hawke Vincent D’Onofrio Chris Pratt Byung-hun Lee Manuel Garcia-Rulfo
Tarina: Richard Wenk Nic Pizzolato Akira Kurosawa Shinobu Hashimoto Hideo Oguni
Kuvaus: Mauro Fiore
Musiikki: Simon Franglen James Horner

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 133 minuuttia
Julkaisija: SF FilmKuva:
1080p 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA7.1
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7333018007529

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (SF Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään