Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Beautiful Boy

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Melankolisen hidasvetoinen draama isästä (Steve Carell vakavassa roolissa), joka yrittää vetää poikansa takaisin huumeiden parista tähän maailmaan.

Toisinaan pikakelauksella tilanteesta toiseen tiensä löytävä kertomus onnistuu olemaan yhtä aikaa hidas ja nopea, uskottava ja etäinen. Kertomus maistuu tosielämästä uutetulta taipaleelta, jonka hahmot eivät ole hyviä eivätkä pahoja — eivätkä kierteen ratkaisut nopeita, mutta ehkä kuitenkin ilmiselviä.

Elokuva haluaa valistaa katsojaansa ja opettaa ymmärtämään meta-amfetamiiniin kiinni jääneitä. Arkisista tilanteista aivojen magneettikuviin kulkeva anti on kuin dokumentaarimaisesti ensimmäisessä persoonassa kerrottu essee, joka hyödyntää elokuvaa kerronnan välikappaleena, mutta haluaa ottaa aiheensa haltuun täysivaltaisesti. Tavoite on kunnioitettava ja toteutus pätevä. Elokuvana tämä on filosofinen taival.

Erinomainen kuva on patinoidun lämminsävyinen ja miellyttävän terävä. Hillitty ääniraita hoitaa tonttinsa mukisematta. Ekstroissa kolme koostetta. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Felix Van Groeningen
Pääosissa: Steve Carell Timothee Chalamet Maura Tierney Amy Ryan
Tarina: Luke Davies Felix Van Groeningen David Sheff Nic Sheff
Kuvaus: Ruben Impens
Musiikki: Gabe Hilfer

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Tekniset tiedot

Vuosi: 2018Kesto: 120 minuuttia
Julkaisija: ScanboxKuva:
1080p 1.85
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5706169001739

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Scanbox) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään