Ta­kas­hi Mii­ken ko­meas­sa, kak­si­tun­ti­ses­sa pe­rio­di­fil­missä hyvät sa­mu­rait käyvät an­ka­raan ja epä­toi­voi­seen hyökkäyk­seen taa­tak­seen kestävän ke­hi­tyk­sen 1840-lu­vun Ja­pa­nis­sa. Ni­men kol­me­tois­ta "sa­la­mur­haa­jaa" väi­jyvät pää­kau­pun­ki Edoon mat­kaa­vaa hal­lit­se­van sho­gu­nin sa­dis­tis­ta ve­li­puol­ta. Na­rit­su­gu Mat­su­dai­ran val­taan­nou­su on es­tettävä, jot­ta kan­san ei tar­vit­si­si tu­le­vai­suu­des­sa kär­siä. Myös sho­gu­nin val­ta-a­se­ma voi ol­la uhat­tu­na, jos se me­nettää ala­mais­ten kun­nioi­tuk­sen huo­nol­la käytök­sellään.

Na­rit­su­gus­ta aio­taan Edos­sa ni­metä sho­gu­nin pää­neu­vo­nan­ta­ja. Hä­nellä on tu­ke­naan omien sa­mu­rai­den­sa ky­se­lemätön lo­jaa­li­suus: vaik­ka isäntä tie­detään jul­mak­si rois­tok­si, hä­nen lä­hes ju­ma­li­nen ase­man­sa edel­lyttää alais­ten us­kol­li­suut­ta. Tätä ti­lan­net­ta vas­taan nou­see sho­gu­nin van­hem­pi neu­vo­nan­ta­ja, jo­ka nä­kee kestämättömän ti­lan­teen ja vetää siitä joh­topäätök­set. Shi­ma­da Shin­za­mo­nin joh­ta­mat sa­mu­rait värvätään estämään val­lan tur­me­lus ja sho­gu­naa­tin en­ne­nai­kai­nen tu­ho. Shin­za­mo­nin tehtävänä on sa­la­mur­ha­ta Na­rit­su­gu tiellä Edoon. Nu­me­rot to­sin eivät ole suo­tui­sia: kol­mea­tois­ta sa­mu­rai­ta vas­tas­sa on ole­te­tun seit­semän­kym­me­nen si­jas­ta pa­ri­sa­taa Na­rit­su­gun so­ti­las­ta.

Kult­tioh­jaa­ja Mii­ken tuo­re sa­mu­rai­seik­kai­lu seu­raa suu­ren esi­ku­van, Aki­ra Ku­ro­sawan Seit­semän sa­mu­rain jäl­jillä. Tässä­kin kerätään se­ka­lais­ta seu­ra­kun­taa epäit­sekkää­seen kamp­pai­luun oi­keu­den puo­les­ta. Vii­sas joh­ta­ja va­li­taan ja hä­nen rin­nal­leen enemmän tai vä­hemmän vas­ta­ha­koi­sia, van­ho­ja ja nuo­ria jou­sen, keihään ja mie­kan käyttäjää. As­sas­sii­nit täy­dentävä kol­mas­tois­ta kun­nia­sa­mu­rai on Seit­semän sa­mu­rain le­gen­daa­ri­sen Ki­kuc­hion (Tos­hi­ro Mi­fu­ne) ta­pai­nen ren­to metsäläi­nen Koya­ta (Yu­su­ke Iseya). Tämä osoit­tau­tuu kor­vaa­mat­to­mak­si lä­hi­tais­te­li­jak­si lin­kon­sa kans­sa — ja lo­pul­ta elämää suu­rem­mak­si koo­mi­sek­si hah­mok­si.

13 As­sas­sins pe­rus­tuu Ka­neo Ike­ga­min (jo­ka käyt­ti myös ni­meä Shoic­hu­roy Ike­miya) kä­si­kir­joit­ta­maan ja­pa­ni­lai­se­lo­ku­vaan, jon­ka Eiic­hi Ku­do oh­ja­si 1963. Ku­do (1929 — 2000) mai­ni­taan vain ohi­men­nen mi­nun hyl­lystä­ni löy­ty­vissä eng­lan­nin­kie­li­sissä ja­pa­nin elo­ku­van his­to­rii­keis­sa. Tuot­te­liaan Ku­don mus­ta­val­ko­ver­sio on muo­dol­li­ses­ti pä­tevä, 60-lu­vun muo­dik­kaan mo­der­nis­min lei­maa­ma, tyy­liltään jo van­hah­ta­va ja mel­ko per­soo­na­ton teos. (Sikä­li mikä­li Ju­san-nin no shi­ka­kun eli The Thir­teen As­sas­sins -e­lo­ku­van You­Tu­be-tal­len­tees­ta voi mitään pää­tellä).

Ku­don ai­kaan­saa­mat ku­vat ovat pai­koin ko­mei­ta, mut­ta uus­tul­kin­nal­le fil­mi hä­viää pait­si kes­kin­ker­tai­sem­mal­la oh­jaa­jal­laan, myös vaa­ti­mat­to­man bud­je­tin ra­joi­tuk­sil­la. Ke­vyellä rek­vi­sii­tal­la ja suu­rek­si osak­si pal­jas­ta­vis­sa stu­dio­la­vas­teis­sa to­teu­tet­tu puo­li­tun­ti­nen lop­pu­tais­te­lu jää köyhäk­si Mii­ken in­ten­sii­vi­sen kä­sit­te­lyn rin­nal­la. Uu­des­sa ver­sios­sa rat­kai­su­het­kistä luo­daan hengäs­tyttävä ne­li­kym­men­mi­nuut­ti­nen. Kaik­kien kol­men­tois­ta sa­mu­rai­san­ka­rin yk­silöl­li­set koh­ta­lot piir­tyvät vah­voi­na Mii­ken hal­lit­tua ko­ko­nais­ku­vaa vas­ten.

Vaik­ka Ike­ga­min ta­ri­na on sa­ma, pai­no­tuk­set ovat luon­nol­li­ses­ti eri­lai­sia. To­del­la elä­neen Na­rit­su­gu Mat­su­dai­ran (1811 — 1935) jul­muus jää van­hem­mas­sa elo­ku­vas­sa viit­teel­li­semmäk­si. Mii­ke ja kä­si­kir­joit­ta­jan­sa Dai­su­ke Ten­gan pi­dentävät sa­mo­ja koh­tauk­sia, ikään kuin jäl­kikä­teen pal­jas­ta­vat, mikä al­ku­peräi­sestä jou­dut­tiin "sen­su­roi­maan" pois.

Mo­lem­mis­sa fi­mi­ver­siois­sa avaus­ku­va on ylhäisön jä­se­nen suo­rit­ta­ma sep­pu­ku (ha­ra­ki­ri, ri­tuaa­li-it­se­mur­ha) pro­tes­ti­na ta­pah­tu­neil­le yli­lyön­neil­le. Mii­ken Na­rit­su­gu on jul­mem­pi ala­mais­ten­sa koh­te­lus­sa. Nuo­ren­pa­rin koh­dal­la mor­sia­men rais­kaus ja sul­ha­sen tap­po ovat raaem­pia ja ko­ko­nai­sen per­heen sur­maa­mi­nen näy­tetään yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti.

Mii­ke ki­ristää ruu­via vielä lisää näyttämällä Na­rit­su­gun raa­ja­ri­kok­si te­kemän nei­don alas­to­man var­ta­lon. Tytön vain suul­laan piirtämä kal­lig­ra­fi­kir­joi­tus "ve­rilöy­ly" on lop­pu­fil­miä pii­naa­va joh­toa­ja­tus.

Me­neekö Mii­ke liian­kin pitkäl­le? Voi ol­la, et­teivät vank­ka­te­koi­sen fil­min rat­kai­sun het­ket sit­tenkään pe­rus­te­le alun sa­dis­mia. Teoil­laan pa­ho­lais­mai­sek­si lei­mat­tu Na­rit­su­gu osoit­tau­tuu ole­tet­tua pie­nemmäk­si hah­mok­si, jon­ka pe­lok­kuus (ja jon­ka lau­su­ma kii­tos sur­maa­jil­leen ly­hyen ja sur­kean elämänsä jän­nittä­vimmästä päivästä!) on mel­keinpä pet­ty­mys. Sa­ma — "ei pau­kah­taen vaan ki­tis­ten" — lop­pu­mi­nen vai­va­si myös 60-lu­vun ver­sio­ta. Suu­ri pa­ha osoit­tau­tuu vain ar­ki­sen ah­neek­si ja il­keäk­si mur­haa­jak­si.

Mut­ta lop­pu­koh­taus­ta en­nen nähdään mah­ti­kamp­pai­lu kylässä, jon­ne sa­mu­raim­me ovat aset­tu­neet väi­jymään Na­rit­su­gun jouk­ko­ja. Mii­ke näyttää aluk­si ku­van, jon­ka oi­val­lus on mel­keinpä yhtä mie­leen­pai­nu­va kuin ir­ti­ha­kat­tu kä­si koi­ran suus­sa Ku­ro­sawan Yo­jim­bo-e­lo­ku­van alus­sa. To­sin kylän rai­til­la viat­to­ma­na pis­saa­va pik­ku­poi­ka on tar­koi­tet­tu rau­hoit­ta­maan Na­rit­su­gun tie­dus­te­li­jat, jot­ta pää­jou­kot rat­sas­ta­vat suo­raan an­saan — niin kuin elo­ku­vas­sa käy­kin.

Tais­te­lu ete­nee jou­sien käytöstä keihäi­siin ja lä­hi­tais­te­lun tuok­si­nas­sa esiin ve­det­tyi­hin sa­mu­rai­miek­koi­hin. Myös Shin­zae­mo­nin po­ru­kan räjäh­de-eks­per­tit ovat toi­min­nas­sa ja ori­gi­naa­li­na temp­pu­na nähdään tu­li­selkäi­nen härkä­lau­ma vi­hol­lis­ta tal­lo­mas­sa. Se ky­sy­mys tyl­siltä loo­gi­koil­ta vain herää, et­teivätkö tuo­hon ai­kaan jo käytössä ol­leet tu­lia­seet oli­si rat­kais­seet tais­te­lua he­ti kät­te­lyssä Na­rit­su­gun voi­tok­si? Nyt am­pu­mis­ta ei nähdä. Ta­ri­na tai­taa­kin ol­la kek­sit­ty uus­le­gen­da? Sen lo­puk­si vii­ta­taan his­to­rian­kir­joi­tuk­seen, jon­ka mu­kaan Na­rit­su­gu Mat­su­dai­ra kuo­li 24-vuo­tiaa­na Edon mat­kal­la, mut­ta vi­ral­li­sen tie­don mu­kaan sai­rau­teen.

Ta­kas­hi Mii­ken, 52, sa­mu­rai­kat­raas­sa kaik­ki ovat per­soo­nia. On ku­vaa­vaa, että jou­kon joh­ta­ja Shin­zae­mon (Ko­ji Ya­kus­ho) kut­su­taan tehtävään kes­ken elä­kepäi­vien rau­hal­li­sen ka­la­ret­ken, kun pal­ve­li­ja kah­laa ve­teen kan­taen miek­ko­ja, jot­ka mes­ta­ri saa vaih­taa on­gen ti­lal­le. Ve­te­raa­ni­sa­mu­rain rin­nal­la tär­keimmäk­si tais­te­li­jak­si nou­see Shin­zae­mo­nin vel­jen­poi­ka, jo­ka on lup­poai­ka­naan sor­tu­nut uh­ka­pe­liin ja nais­ten­nau­rat­ta­mi­seen. Suu­ren tehtävän kou­li­ma­na velt­to nuo­ri­mies kui­ten­kin ko­hoaa ai­don sa­mu­rain mit­taan. Kiin­nos­ta­va on myös po­ru­kan nuo­rin Ogu­ra Shou­ji­ro (Ma­sa­ta­ka Ku­bo­ta), jon­ka en­simmäi­sessä tais­te­lus­sa ro­ni­nei­ta, isännättö­miä sa­mu­rai­ta, vas­taan suo­rit­ta­ma sur­ma on po­jal­le pysäyttävä tu­li­kas­te.

Tin­kimättömänä ja lois­te­liaa­na­kaan 13 As­sas­sins ei nou­se Seit­semän sa­mu­rain ihan­teel­li­suu­teen ja unoh­tu­mat­to­maan rik­kau­teen ja sen hen­kilöi­den sy­vyy­teen. Ku­ro­sawan klas­sik­ko le­vittää isol­le kan­kaal­le ko­ko­nai­sen his­to­rian, maail­man ja sen in­hi­mil­li­syy­den kir­jon rak­kau­des­ta kuo­le­maan ja on­nes­ta pet­ty­myk­seen. Mii­ken elo­ku­va esittää ni­hi­lis­ti­sen synkän sii­vun, sat­tu­muk­sen, jos­sa hah­mot ovat pel­kis­tet­tyjä kuin puu­piir­rok­ses­sa. Omal­la ta­val­laan 13 As­sas­sins on kyllä yhtä nau­tit­ta­va kat­so­mis­ko­ke­mus ja osoi­tus Mii­ken gen­re­tai­dois­ta kuin sa­mu­railänkkä­rinsä Su­kiya­ki Wes­tern Djan­go (2007).

Ja­pa­ni­lais­ver­sio on pa­ri­kym­mentä mi­nuut­tia pi­tem­pi. Ly­hyem­pi leik­kaus on tiettäväs­ti Mii­ken siu­naa­ma. Kes­to le­vyllä on ta­san kak­si tun­tia, ei ta­ka­kan­nen il­moit­ta­ma 125 mi­nuut­tia. (HB)