Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Amazing Spider-Man 2

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Hämiksen uusien seikkailujen toinen osa ruuvaa kielen syvemmälle poskeen ja antautuu täysin rinnoin hupihenkiseen pahisjahtiin. Aiempaa koomisemman otteen myötä synkistely jää nyt vähälle, mutta Hämiksen ja Gwenin romanssi toki upotetaan jääveteen heti elokuvan aluksi.

Hämis-sarjakuvien henkeen ilmeisesti kuuluu rohkea - paikoin suorastaan ilkikurinen - kokeiluhenkisyys, joka heittää sankarin milloin minkäkinlaisen ihmiskokeen koekaniiniksi tuijottamatta liian orjallisesti tarinan jatkuvuutta. Tätä kirjavien vastusten, vaihtuvien ihmissuhteiden ja jopa risteävien identiteettien verkkoa vasten ei liene ollenkaan omituista, että mies painii yhä tässäkin elokuvassa oman mutatoituvan syntytarinansa kanssa. Itsetarkoituksellisen on/off-henkinen romanssi Gwenin kanssa alkaa nyt maistua aika pannukakulta, mutta kepeämielisen draaman ja toiminnan yhdistelmä toimii silti unohdettavan viihdyttävästi. Vakavasti tätä ei ole tarkoitus ottaa kuin yhden kohtauksen verran.

Elokuva on julkaistu myös 3D-versiona ja Applen Magic coverin mieleentuovana magneettiseen koteloon paketoituna erikoispainoksena.

Asiallinen kuva on vakaa, luonteva ja miellyttävän joskaan ei ehdottoman terävä. Ääniraita ei aivan pääse edellisosan lentoon, mutta polkee kuitenkin kivasti vauhtia tapahtumiin. Ekstroissa käsikirjoittajien ja tuottajien kommenttiraita, mainio 9-osainen making of -dokumentti (104 min.), poistettuja kohtauksia ohjaajan kommentein (23 min.), katsaus musiikkiin ohjaajan kanssa (8 min.) ja Alicia keysin musiikkivideo. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Marc Webb
Pääosissa: Andrew Garfield Emma Stone Jamie Foxx Dane DeHaan Campbell Scott Embeth Davidtz Colm Feore Paul Giamatti Sally Field
Tarina: Alex Kurtzman Robert Orci Jeff Pinkner
Kuvaus: Dan Mindel
Musiikki: Hans Zimmer The Magnificent Six Pharrell Williams

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2014Kesto: 142 minuuttia
Julkaisija: SonyKuva:
MPEG-4 AVC 2.40
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5051160329772

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Sony) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään