Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Kon-Tiki

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Jos norjalaispojan nimeksi annetaan Thor, se luo paineita. Ainakin yksi pikku-Thor kesti odotukset, ja todisti tiedemieheksi harvinaisella tavalla käytännössä, omalla purjehduksellaan, teorian todeksi. Polynesialaiset olivat tosiaan muuttaneet tuhansia vuosia sitten Etelä-Amerikasta suuren meren yli.

En ole nähnyt Thor Heyerdahlin alkuperäistä Oscar-palkittua dokumenttielokuvaa, mutta luulenpa paljon julkisuutta saaneen tuoreen draamaelokuvan jäävän sille toiseksi. Elokuva on toteutettu ammattitaitoisesti, mutta tahtomattaan se kärsii moninaisten merielokuvien vakiodraamasta. On paljon haita, uimataidottomuutta, myrskyjä ja petollisia kareja. Sitä vastoin miesten välinen psykologinen yhteys jää yksioikoiseksi.

Tunnelma on joltisenkin muovinen, eikä ajankuvaa ja tunnelmaa saada oikein luotua. Huikea matka alkoi vain kolme vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Oikeaa henkeä ei oikein tavoiteta, vaikka trikkukuvaa ja aikansa tilpehööriä käytetäänkin.

Laadukas kuva tekee oikeutta Tyynen valtameren laajoille näkymille. Ääniraita toimii tilassa, jota luodaan meren äänillä. Ei ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Joachim Rønning Espen Sandberg
Pääosissa: Pål Sverre Hagen Anders Baasmo Christiansen Gustaf Skarsgård Odd-Magnus Williamson Tobias Santelmann Jakob Oftebro Agnes Kittelsen
Tarina: Petter Skavlan
Kuvaus: Geir Hartly Andearsen
Musiikki: Johan Söderqvist

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2012Kesto: 118 minuuttia
Julkaisija: AtlanticKuva:
1080p 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 6438194060137

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Atlantic) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään