4K/UHD - Arvostelu

4K UHD arvostelu kansi

The Accountant

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Upean tehokas jännäri autistisesta miehestä (Ben Affleck), joka hankkii lavean elantonsa kirjanpidon taikurina asiakkaiden tarkoitusperistä sen suuremmin välittämättä. Kaveri ei kuitenkaan ole mikään veljensä perään parkuva sademies vaan osaa myös pitää puolensa tappavan tehokkaasti.

Supersankari-sarjan avausosalta maistuva elokuva vetoaa upean suoraviivaisilla hahmoillaan ja kylmän yksioikoisella asenteellaan, jota ei pehmennä kuin kuvioon astuva ihastus (Anna Kendrick). Moni tarinan valinta flirttailee kliseiden kanssa, mutta sotarummun taonta on koukuttavan iskevä ja matemaattisen eksakti.

35mm filmille kuvattu elokuva on masteroitu 2K-tasossa, joten kyse ei ole aidosta 4K-kuvasta. Voimakkaan rakeinen ja erottelukyvyltään jokseenkin puuterimainen kuva edustaa kuitenkin keskimääräistä parempaa HD-kuvaa. Jälki on vakuuttavan tunnelmallista, mutta kokemus jää 4K-saralla auttamatta vajaaksi. Kolkon vähäeleiseksi ja samaan aikaan iskevän skarpiksi luotu ääniraita onnistuu luomaan tunnelmaa ja pitämään otteessaan.

Boksista löytyy sekä elokuvan 4K- että HD-versio omilta levyiltään. HD-version kavereina ekstroissa kolme koostetta. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Gavin O'Connor
Pääosissa: Ben Affleck Anna Kendrick J. K. Simmons Jon Bernthal Jeffrey Tambor John Lithgow
Tarina: Bill Dubuque
Kuvaus: Seamus McGarvey
Musiikki: Mark Isham

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 128 minuuttia
Julkaisija: Warner Bros.Kuva:
4K HDR 2.40
Ääniraita: DTS-HD MA 7.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7340112735678

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner Bros.) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään