DVD - Arvostelu

The Last King of Scotland DVD arvostelu kansi

The Last King of Scotland

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Ensimmäinen homo sapiens oli musta cromagnon keskisessä Afrikassa, rakkaat sänkipääni. Hänestä lähti siemen eurooppalaiseen sivistykseen, jota ennen luotiin korkeaa kulttuuria aivan muualla. Tämä ei jäänyt presidentti Idi Aminilta huomaamatta 1970-luvun alkupuolella. Ugandan kansallistunne nousi, mutta poliittiset vastustajat pantiin päiviltä. Maan asia unohtui, mutta Aminista itsestä tuli Nelson Mandelan ohella kaikkien aikojen tunnetuin afrikkalainen.

Fiktiivinen Giles Fodenin romaani loi tarinan nuoresta skottilääkäristä, joka joutui keskelle ugandalaista kaaosta. Jännittävä elokuva panee ajattelemaan, mitä kaikkea kummallista britti-imperialismi sai aikaan. Amin ammensi oppinsa brittien armeijassa toisen maailmansodan jälkeen.

Karismaattisen diktaattorin stereotyyppinä hän käyttäytyi kuin lapsi. Median hän hallitsi omalla tavallaan, ja osasi piikitellä samaan aikaan levottomista kaduista kärsivää Britanniaa.

Kuva ja ääniraita ovat laadukkaat. Ekstroihin on tallennettu kommenttiraita, seitsemän poistettua kohtausta kommentein (12 min.), yhteensä noin 44 min. dokumentit ja traileri. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Kevin Macdonald
Pääosissa: Forest Whitaker James McAvoy Kerry Washington Gillian Anderson
Tarina: Peter Morgan Jeremy Brock Giles Foden
Kuvaus: Anthony Dod Mantle
Musiikki: Alex Heffes

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2006Kesto: 118 minuuttia
Julkaisija: FS FilmKuva:
Anamorfinen 2.35
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 204129EAN: 6438044128758

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (FS Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään