Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Cowboys & Aliens -Extended Cut

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Muistinsa menettänyt lehmipoika (Danel Craig) herää keskeltä aavikkoa ihmeellinen rannerengas ranteessaan. Ennen kuin mies ehtii muistaa kuka on ehtii hän jo asettua poikkiteloin pikkukaupungin pääjehun (Harrison Ford) kanssa. Vastahakoiselle sankarille pedataan paikkaa sorrettujen kyläläisten pelastajana, mutta ennen vapaustaistelun liekkien nousua lehahtavat paikalle avaruuden muukalaiset lassoamaan viattomia, zappailemaan sivullisia ja ajamaan omaa arvoituksellista agendaansa.

Länkkäriä ja scifiä maukkaasti yhdistävä seikkailu tuo välittömästi mieleen Joss Whedonin mainion, mutta lyhyeksi jääneen "Firefly"-sarjan, joskin tässä ilme on vakavampi. Elokuvan ensimmäinen näytös onkin herkullinen mikstuura tiukkailmeistä lännenlorua ja hieman retrohenkistä tieteisjännäriä, mutta toinen ja kolmas näytös ajavat liian vähällä rehulla pidetyn konin ketoon. Elokuvan seikkailumieli on hyvin kohdallaan, mutta elokuvan muukalaiset ja lopulta koko tarina jäävät kliseiden tasolle. Harrison Ford puolipahiksena ja Daniel Craig jäntevänä sankarina pelastavat paljon, Harry Gregson-Williamsin upea musiikkiraita vielä enemmän, mutta kokonaisuus jää osiensa summasta.

Harva elokuva oikeasti loppuu tyylikkäästi. Tässä loppunäytös jää jos ei aivan mekaaniseksi mätöksi niin melkoiseksi sekametelisopaksi kuitenkin. Siihen saakka seikkailumieli kuitenkin kestää possen toistuvat laajennukset, runsaat kasvukertomukset, muukalaisten geneerisen toiminnan ja muutamat perustelemattomat elementit jos elokuvaa ei ota liian vakavasti - ja saako näin suoraviivaisesti nimettyä elokuvaa kovin vakavasti ottaakaan? Tunnelma pysyy silti läpi elokuvan hyvänä ja kokonaisuus viihdyttää ilman väljähtynen popcornin makua. Hauska, viihdyttävä elokuva, jossa olisi kuitenkin ollut aineksia enempäänkin.

Scifivivahteinen periodikuva on karhea, pölyinen, perustellun paahtunut ja lähes kauttaaltaan vakuuttavan terävä. Takaumat on vedostettu pehmeämmällä pensselillä, mutta tämä huomioiden on vaikea kritisoida mitään kuvan osa-aluetta. Päinvastoin kahdelle genrelle uskollinen anti on poikkeuksellisen herkullista katsottavaa. Ja jos kuva on hyvä on virkeä ääniraita puhdasta dynamiittia: muhkea ääniraita pitää tehosteet virkeinä ja lännen teemoja lirkuttelevan musiikkiraidan alati taka-alalla.

Ekstroista löytyy hyvä ohjaajan kommenttiraita, pliisu making of -dokumentti (40 min.) ja sarja ohjaajan vetämiä haastattelusessioita näyttelijöiden, tuottajien ja käsikirjoittajien kanssa (80 min.). Ajoittain vain vaivoin tähän elokuvaan liittyvät haastattelut sortuvat selkään taputteluun ja hajanaisten sisäpiirijuttujen kertaamiseen, mutta erityisesti käsikirjoittajilla (Lindeloff, Kurtzman ja Orci) ja tuottajilla (Steven Spielberg, Ron Howard ja Brian Grazer) on myös paljon mielenkiintoista sanottavaa elokuvien tekemisestä. Ekstrat esitetään kauttaaltaan HD-muodossa ja kommenttiraitaa lukuun ottamatta myös suomeksi tekstitettynä. Boksi sisältää myös elokuvan DVD-version. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Jon Favreau
Pääosissa: Daniel Craig Harrison Ford Olivia Wilde Sam Rockwell Adam Beach Paul Dano Noah Ringer
Tarina: Roberto Orci Alex Kurtzman Damon Lindeloff Mark Fergus Hawk Ostby
Kuvaus: Matthew Libatique
Musiikki: Harry Gregson-Williams

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Daniel Craig ja Harrison Ford kyllä sopivat karskinkarheiksi lännenmiehiksi
Daniel Craig ja Harrison Ford kyllä sopivat karskinkarheiksi lännenmiehiksi
Kyläläiset kahden genren rajapyykillä
Kyläläiset kahden genren rajapyykillä
Harrison Ford erämaakaupungin kovapintaisena karjapomona
Harrison Ford erämaakaupungin kovapintaisena karjapomona
Daniel Craig yksinäisenä kostajana
Daniel Craig yksinäisenä kostajana

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 136 minuuttia
Julkaisija: ParamountKuva:
MPEG-4 AVC 2.40*
Ääniraita: DTS-HD MA 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 269256EAN: 7332505003266

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Paramount) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään