Rans­ka­lais­tul­kin­ta kum­mi­sedästä seu­raa eläköi­ty­nyttä mar­seil­le­lais­ta ma­fio­soa (Jean Re­no), jo­ka kai­vaa so­ta­kir­veen ta­kai­sin esiin kun jo­ku yrittää tap­paa hä­net. Tii­viin as­ke­lin ete­nevä kos­to­ta­ri­na seu­raa määrä­tie­toi­ses­ti aiem­pien ma­fiae­lo­ku­vien jäl­kiä kek­sien it­se vain vähän uut­ta, mut­ta viih­dyttäen kai­kis­sa kään­teissään. Juo­ni ei yllä­tyk­siä ti­put­te­le, mut­ta sil­ti elo­ku­vaa heh­ku­te­taan kan­nes­sa tur­han kärkkääs­ti vain ve­ri­sek­si vä­ki­val­lan rie­mu­ral­lik­si. Ve­ren vuo­da­tus on ni­mittäin eli­mel­li­nen ja kons­tai­le­mat­ta to­teu­tet­tu osa ta­ri­naa, mut­ta it­se­riit­toi­sek­si mässäi­lyk­si tämä ei me­ne.

Jean Re­no on­nis­tuu luo­maan vä­hin ve­doin ver­rat­tain us­kot­ta­van hah­mon, jo­ka vetää sym­pa­tiat puo­lel­leen har­ki­tul­la ja mil­tei her­ras­miesmäi­sellä kos­to­ret­kellään. Ly­hyet ta­kau­mat uran al­kuai­koi­hin tuo­vat myös mu­ka­vas­ti kum­mi­setämäistä lisävä­riä, vaik­ka ker­ron­nal­li­ses­ti toi­mi­vat­kin vain vääjäämättömän lop­puyh­tee­no­ton pe­tauk­se­na.

E­lo­ku­va ot­taa in­noi­tuk­sen­sa to­si­ta­pauk­ses­ta, jos­sa 22 ker­taa am­mut­tu mies jäi hen­kiin, mut­ta it­se gangs­te­ri­ta­ri­na on il­mei­ses­ti puh­das­ta fik­tio­ta.