Na­po­leon-fil­ma­ti­soin­nit eivät ole Abel Gan­cen mykkäk­las­sik­koa lu­kuun ot­ta­mat­ta on­nis­tu­neet yli­suu­ren ai­heen­sa ta­kia. Tv-sar­jak­si luo­tu suur­tuo­tan­to kuu­luu sa­maan sar­jaan, mut­ta on dra­ma­tur­gi­ses­ti am­mat­ti­tai­toi­ses­ti teh­ty, eikä kat­so­jan ai­ka tu­le pitkäk­si.

Ch­ris­tian Cla­vier on hy­vin us­kot­ta­va Na­po­na, John Mal­ko­vich sa­moin ul­ko­mi­nis­te­ri Tal­ley­ran­di­na, jos­ta sa­not­tiin ai­koi­naan su­ju­vas­ti, että hän oli enemmän ai­kan­sa kuin isänsä lap­si. Gé­rard De­par­dieu vi­lah­te­lee po­lii­si­mi­nis­te­ri Fouché­na. Isa­bel­la Ros­sel­li­ni jää ai­ka jäh­meäk­si Jo­sep­hi­nek­si.

Na­po­leon poik­ke­si muis­ta dik­taat­to­reis­ta siinä, että hä­nen val­tan­sa pe­rus­tui ku­nin­gas­val­lan vas­tus­ta­mi­seen, mikä var­mis­ti osal­taan eu­roop­pa­lai­sen de­mok­ra­tian. Hin­ta oli to­ki kal­lis.