Nick Broom­fiel­din vuo­den 2003 do­ku­ment­ti on huo­mat­ta­vas­ti edeltäjäänsä ke­hit­ty­neem­pi, sekä tek­ni­ses­ti että eten­kin toi­mi­tuk­sel­li­ses­ti. Le­vyä voi­si­kin käyttää yhtä lail­la op­pi­ma­te­riaa­li­na do­ku­men­tin­te­kijän kas­va­mi­ses­ta. Kym­me­nen vuo­den ai­ka­na Broom­field on pääs­syt lä­hemmäk­si ta­voi­tet­taan. Mitkä oli­vat Ai­leen Wuor­nok­sen to­del­li­set syyt mur­hien ta­ka­na? Broom­field käy pak­ko­miel­tee­no­mais­ta tais­te­lua kuo­le­man­ran­gais­tus­ta vas­taan. Hän ko­ros­taa jat­ku­vas­ti, et­tei Wuor­nok­sen ta­pauk­ses­sa voi­da ol­la täy­sin var­mo­ja, jos­ko nai­nen pu­huu jo it­seään­kin vas­taan välttääk­sensä lisä­vuo­det van­ki­las­sa. Yh­dys­val­to­jen oi­keusjär­jes­telmä saa jäl­leen ker­ran osan­sa. Oli do­ku­ment­ti kuin­ka sub­jek­tii­vi­nen ta­han­sa, huo­maa hel­pos­ti, kuin­ka ne­ga­tii­vi­nen vai­ku­tus jat­ku­vil­la uu­del­leenkä­sit­te­lyillä ja kuo­le­man­jo­nos­sa odot­ta­mi­sel­la on Wuor­nok­sen psyy­keen. Se, on­ko kuo­le­maan­tuo­mi­tun hen­ki­nen ki­dut­ta­mi­nen oi­keu­tet­tua, on jo­kai­sen it­se pää­tettävä.