HD-DVD - Arvostelu

HD-DVD arvostelu HDDVD kansi
HD-DVD arvostelu HDDVD kansi
HD-DVD arvostelu HDDVD kansi

Tappava ase 2 - Director's Cut

Lethal Weapon 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Kun Lethal Weapon sarjan ykköselokuva tuli Suomen teatterilevitykseen, en arvostellut sitä aivan kärkeen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kuitenkin ihmettelee, kuinka hyvä Mel Gibson oli roolissaan psykoottisena itsemurhakandidaattina (tästä vaikeasti käännettävä sanaleikki: kuolettavaksi luokiteltava ase).

Sarjasta muodostui kaikkien aikojen paras roskaelokuvasarja, jonka katsominen peräperää on huomattavasti mukavampi kokemus kuin Rocky I–IV. Saman osan sisälle mahtuu kuitenkin briljantteja kohtauksia ja aika limbojakin peräjälkeen.

Kaikki sarjat ohjannut Richard Donner pystyi viemään buddybuddy-poliisielokuvan äärirajoillensa. Suurin kunnia kuuluu toimintakomedian taitajille, Mel Gibsonille ja Danny Gloverille. Nuoren ja vanhan kytän yhteispeli saavutti sellaisen kulttiaseman, että siitä tehtiin metavitsi Gibsonin tähdittämään Maverickiin, jossa Gloverilla oli cameorooli.

Ensimmäinen osa on aika tuima elokuva, joka ottaa vielä itsensä jonkin verran vakavasti. Lopun kaksintaistelu Gary Buseyn kanssa on tosin lapsellinen.

HD:lle on tallennettu normaalipituinen versio, ei siis aiemmin DVD:nä julkaistu, seitsemällä minuutilla pidennetty ohjaajan versio. DVD-kuvaan verrattuna ero näkyy pienempänä kohinana. Ero ei kuitenkaan ole kovin suuri viimeiseen SE-laitokseen verrattuna. Ajassa 1.05 kalanruototakin kuviot elävät yhä, mutta enemmän kuin BD:llä. Ääniraita vastaa aiempia. Ei ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Richard Donner
Pääosissa: Mel Gibson Danny Glover Gary Busey
Tarina: Shane Black Warren Murphy Jeffrey Boam
Kuvaus: Stephen Goldblatt
Musiikki: Eric Clapton Michael Kamen David Sanborn

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1987Kesto: 110 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
1080p 1.85*
Ääniraita: Dolby Digital Plus
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 94840EAN: 7321944800802

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään