Kino - Arvostelu

Carnage

Tähtikaarti Roman Polanskin filmisovituksessa Yasmina Rezan menestysnäytelmästä
Tähtikaarti Roman Polanskin filmisovituksessa Yasmina Rezan menestysnäytelmästä

Roman Polanski on ohjannut ranskalaisen Yasmina Rezan maailmanmenestysnäytelmän Vihan jumala alle puolitoistatuntiseksi, timmiksi elokuvaksi. Carnage-filmissä kaikki perustuu nimekkään näyttelijäryhmän – Foster, Winslet, Reilly, Waltz – saumattomaan, kipinöivään yhteispeliin Rezan oivaltavan vuoropuhelun äärellä.

Polanskin ohjaajansilmä ja hänen vakiokuvaajansa Pawel Edelmanin tilanteisiin osallistuva kamera yhdistävät näytelmäkirjailijan dialogin, roolitulkinnat sekä ajan ja paikan livetilannetta muistuttavaksi ykseydeksi. Carnage tempaa katsojan nauramaan, mutta samalla kauhistelemaan sitä, miten lahjakkaita me olemme tekemään kärpäsistä härkäsiä.

Polanski, 78, kunnostautuu aina tarinoissa, joissa arkipäivä suistuu sijoiltaan. Seurasimme sydän kurkussa, kuinka Veitsi vedessä -elokuvan vene, Inhon sinkkutytön boksi, Umpikujan saari, Rosemaryn painajaisen kerrostaloasunto, Vuokralaisen hajoava mieli, Katkeran kuun laiva, Yön ilman armoa olohuone, Pianistin juutalaisgetto muodostuivat henkilöiden elämän taistelutantereiksi. Carnagessa pakoon ei päästä keskiluokkaisen pariskunnan lukaalista, jonne vanhemmat ovat kokoontuneet perhepalaveriin.

Yleismaailmallinen, kaikille tuttu tilanne: lapset ovat kärhämöineet leikkipuistossa ja vanhemmat selvittelevät tilannetta kypsästi käyttäytyen. Keskustellaan tästä nyt sivistyneesti. Mutta yksinkertainen mutkistuu, kun tahdot ja temperamentit törmäävät ja tapahtunutta tulkitaan yksisilmäisesti ja omasta kasvattajanylpeydestä tinkimättä. Lopulta on vain kiitollinen siitä, että kyläpaikassa perheen maahanmuuttajapalvelija on piilottanut kaikki teräaseet. Lapasesta lentävä tilanne rajoittuu sanalliseen verilöylyyn. (Siitä se ”carnage”. Itse Vihan (tai verilöylyn) jumala mainitaan sekä näytelmässä että elokuvassa vain asianajajan yhdessä repliikissä, hänen uskontunnustuksenaan).

Yasmina Rezan, 52, teksti esitettiin Helsingissä 2008 (ohjaus Cilla Back) ja Tampereella 2009 (ohjaus Pentti Kotkaniemi) alkuperäistä Le dieu du carnage -näytelmää kunnioittaen Vihan jumalana ja ranskalaiset hahmot säilyttäen. Vain Kokkolan esityksessä 2011 (ohjaus Päivi Laihorinne-Björkbacka) otettiin mallia suuresta maailmasta, jossa henkilöt ja tilanteet sijoitettiin Yhdysvaltoihin tai Britanniaan, ja niinpä Kokkolassa näytelmä lokalisoitiin Suomeen. Nimenkin muutimme lähestyttävämpään muotoon: ”Perhepalaveri sivistyneeseen tyyliin – tapainkomedia vailla tapoja - eli Yasmina Rezan Vihan jumala”. (Näyttelin tässä Teatteri Iltatähden harrastajaversiossa lääketehtaan juristin roolin.) Seuraava Vihan jumalan suomalaisen näytelmäversion ensi-iltakoitos on maaliskuussa 2012 Kajaanin kaupunginteatterissa (ohjaus Taava Hakala).

Reza on tehnyt filmin käsikirjoituksen yhdessä Polanskin kanssa. Alkuperäisestä hieman lievennetyn, pelkän Carnage-nimen saanut elokuva avaa tiheätunnelmaista näytelmää uudella prologilla ja epilogilla, jotka tapahtuvat leikkipuistossa. (Esimerkiksi Kokkolan esityksessä alku- ja loppupimennyksissä kuultiin leikkipuiston ääniä.) Polanskin filmin alkutekstijaksossa näytetään 12-vuotiaan Zacharyn (ohjaajan oma poika Elvis) väkivallanteko. Toinen lisäys on lopputeksteissä paluu leikkikentälle, jossa vielä kerran käännetään kaikki päälaelleen riemastuttavan ironisesti. Näytelmän viimeinen, isäntäperheen tyttäreltä tuleva puhelumonologi on jätetty pois.

Carnage on yhden tilan farssi, jossa mennään ja tullaan ovista. Asetelmat kääntyvät ylösalaisin yhdestä lauseesta, sivistyksen ja yhteisöllisyyden kulissit kaatuvat ryminällä. Avioparien keskinäinen lojaalisuus murtuu, kun keskustelu laajenee ja yltyy henkilökohtaisten ongelmien setvinnästä sukupuolten sodaksi, jossa kättä pitempää edustavat kovaa kyytiä saavat persoonallisuuden jatkeet: maskuliininen kännykkä ja feminiininen käsilaukku.

Loppuvaikutelmaksi Polanskin osaavasta elokuvasovituksesta jää, että Vihan jumala kipinöi sittenkin parhaiten elävän yleisön edessä. Livetilanteessa katsojat innoittavat ja haastavat näyttelijää ja katsomon reagointi ruokkii näyttämöllä roihuavaa tulta. Teatterissa esittäjä on vapaampi kasvattamaan roolihenkilön hurjista monologiryöpyistä ja repliikkitilkkeistä rakentuvia crescendoja tilanteesta vaarin ottavan vastanäyttelijän kopattavaksi. Filmauksissa taas kohtaukset tehdään pätkissä, kameran ehdoilla. Tähtiloisteinen ensemble esiintyy pidätellymmin, pienemmin.

Mutta Polanskin elokuvassakin on valpastuttavaa seurata mestarinäyttelijöiden reagointia Rezan taidokkaasti punotun tekstin äärellä. Jodie Fosterin vereslihaista inttämistä, John C. Reillyn nautinnollista sikailua tai Christoph Waltzin lipevää bisneskieltä voi vain ihailla. Myös Kate Winslet on vahvasti läsnä, vaikka ei ehkä otakaan kiinni kaikista roolinsa mahdollisuuksista.

Näytelmäkirjailija Reza on itse tehnyt elokuvan käsikirjoituksen Polanskin kanssa. Vieraiden toistuva lähdön tekeminen ovella ja hissin luona on omanlaistaan teatterileikkiä, mutta näytelmässä ei lähdetty käytävään eikä hissinovi käynyt. Vuoropuheluun on tehty vähäisiä muutoksia ja sovitteluja. Lisäykset ja ”näyttämöltä” poistumiset eivät tuo tarinaan uutta. Nyt saamme tietää, mitä keittiössä tai kylpyhuoneessa tapahtuu, mutta paljon puhuvista silmäyksistä huolimatta nämä kohtaukset olisi voinut poiskin jättää.

Elokuvana Vihan jumala on kuivempi, ironiaan panostava ja siistimpi kuin rönsyihin hurjistuva näyttämöversio. Pienine mutta paikoittain merkittävine muutoksineen (prologi ja epilogi, viimeisen puhelun poisto) Roman Polanskin filmiversio onkin toiveikkaampi ja armollisempi kuin Yasmina Rezan kirjoittama raunioille päättyvä alkuperäisnäytelmä.

Kuten aina Polanskin elokuvissa, katsoja saa olla tarkkana. Näyttelijätyön ohella myös ohjauksen ja lavastuksen pienet kosketukset merkitsevät. Olohuoneessa pianon telineellä on lasten soittokoulun avattu vihko. Nuottilehdellä näkyy pieni punainen tahra, verta pikkupojan kolhituista hampaista.

(Kokkolan näytelmäversiossa lavastuksen punaväri valui seinältä lattiaa peittäväksi verilammikoksi. Sinänsä mielenkiintoista, miten samoja mielleyhtymiä samasta tekstistä syntyy eri puolilla maailmaa, vaikka Reza ei lavastusohjeita annakaan. Sekä Kokkolan näyttämöversiossa että Polanskin filmisovituksessa olohuoneen koristeena on iso ”afrikkalainen” taideteos.) (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Roman Polanski
Pääosissa: Jodie Foster Kate Winslet John C. Reilly Christoph Waltz
Tarina: Yasmina Reza Roman Polanski (Yasmina Rezan näytelmästä Vihan jumala)
Kuvaus: Pawel Edelman
Musiikki: Alexandre Desplat

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Leikkipuistokärhämässä ohjaajan oma poika Elvis Polanski
Leikkipuistokärhämässä ohjaajan oma poika Elvis Polanski
John C. Reilly ja Jodie Foster vieraanvaraisina
John C. Reilly ja Jodie Foster vieraanvaraisina
Altavastaajina Christoph Waltz ja Kate Winslet
Altavastaajina Christoph Waltz ja Kate Winslet
"Minä uskon Vihan jumalaan!" Christoph Waltz juristina
John C. Reillyn tukkukauppias ei siedä hamstereita
John C. Reillyn tukkukauppias ei siedä hamstereita

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 79 minuuttia
Julkaisija: Future Film 
  
 
Ikäraja:
(7)
Kielletty alle 7-vuotiailta. Täysi-ikäisen seurassa elokuvan saa esittää enintään kaksi vuotta nuoremmalle.
    

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Future Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään