Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Knowing

Tieto 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Bostonilainen tähtitieteilijä (Nicolas Cage) kohtaa oudon numeroarvoituksen, joka alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa suoranaiselta Johanneksen ilmestykseltä. Knowing, eli vain levyn takakannessa suomalaiselta nimeltään Tieto, pystyy pikkuhiljaa rakentamaan jännitystä, mutta kaatuu turhan tuttuihin piirteisiin, jotka muistuttavat kaiken maailman Final Destination –huuhailuja tai muita maailman loppu tulee –aiheisia kuvaelmia. Laatutasolla kuitenkin pysytellään, minkä osoittaa tyylikkäästi toteutettu loppuratkaisu.

Scifi-aiheisten elokuvien perisynti on usein siinä, että käsikirjoittajat käyttävät liikenevän varantonsa mielenkiintoisen ja mielikuvitusta kiihottavan lähtöasetelman kehittelyyn. Katsojan odotukset nousevat äärimmilleen, kunnes banaali loppuratkaisu mätkäistään päin silmiä. Kirjailija Ray Bradbury ei ikinä sortunut tähän, vaan kasvatti jännitettä pikkuhiljaa ilkeään loppukiemuraan saakka. Tässä suhteessa Knowing – Tieto ei häpeä lajityyppinsä edessä.

Laadukas kuva ja ääniraita edustavat hyvää BD-tekniikkaa. Levylle ei ole tallennettu ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Alex Proyas
Pääosissa: Nicolas Cage
Tarina: Ryne Douglas Pearson Juliet Snowden Stiles White
Kuvaus: Simon Duggan
Musiikki: Marco Beltrami

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2009Kesto: 121 minuuttia
Julkaisija: Nordisk FilmKuva:
1080p 2.35*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 209851EAN: 5708758676939

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Nordisk Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään