Da­nil Ko­rets­kyn sa­man­ni­mi­seen ro­maa­niin pe­rus­tu­va venäläi­nen ma­fiae­lo­ku­va mie­hestä, jo­ka van­ki­las­ta pääs­tyään ajau­tuu ta­kai­sin van­han elämän pa­riin. Vä­hintään­kin ku­rio­si­teet­ti­na mie­len­kiin­toi­nen, mut­ta myös maail­mal­taan eri­lai­nen kuin val­tao­sas­sa elo­ku­via on to­tut­tu nä­kemään. To­teu­tus­ta on tur­haan ve­si­tet­ty vi­deo­mai­sil­la efek­teillä, kun jäl­ki on muu­toin la­vas­tei­ta myö­ten ereh­dyttävän to­del­li­sen näköistä. Elo­ku­va sai vuot­ta myö­hem­min jat­ko-o­san: "An­ti­kil­ler 2: An­ti­ter­ror".

Pääo­sin kii­tettävän tark­ka, tum­masä­vyi­nen ku­va, jos­sa ko­hi­na on jat­ku­vaa, mut­ta on­nek­si koh­tuul­li­sen lievää. Ku­vas­sa esiin­tyy myös ajoit­tain huo­mat­ta­vaa, jos­kaan ei täy­sin an­teek­sian­ta­ma­ton­ta, vä­rei­lyä ja jo­pa pa­li­koi­tu­mis­ta. Ää­ni­rai­dan voi­mak­kuus hypähtää tunk­kai­sen al­ku­koh­tauk­sen jäl­keen, eikä sel­key­dessä myö­hem­min enää ole pal­joa moi­tit­ta­vaa. Ää­ni­maail­maa on ko­ko­nais­vai­ku­tel­mal­taan mi­ni­ma­lis­ti­sen kylmä — elo­ku­vaan hy­vin is­tu­va, mut­tei millään muo­toa mu­kaan­sa tem­paa­va. Ekst­ra­ton. (IJ)