Kino - Arvostelu

Captain America: The First Avenger 3D

Siviiliasuinen Captain America (Chris Evans) kerää supermiesasuunsa vinkkejä kirpputoreilta ja autohajottamoilta. Kuva Jay Maidment.
Siviiliasuinen Captain America (Chris Evans) kerää supermiesasuunsa vinkkejä kirpputoreilta ja autohajottamoilta. Kuva Jay Maidment.

Ahvenanmaalainen Paul Gustavson loi vuonna 1939 Marvel-yhtiölle sarjakuvasankari Angelin. Enkeliä voi pitää edeltäjänä nykyisille supersankariasuun pukeutuville hahmoille, jotka kuitenkin taistelevat rikoksia vastaan ilman erityisiä yliluonnollisia voimia. Myöhemmin maailmansodan ilmapiirissä Joe Simon ja Jack Kirby keksivät Marvelille yhden kaikkien aikojen suosituimmista supersankareista, Captain American.

Tästä tähtilippukilpeä kantavasta, nykyisin jo seitsemänkymppisestä sarjakuvapatriootista on Joe Johnston ohjannut komean filmitulkinnan. Captain America: The First Avenger viittaa jo nimessään jatko-osiin. Ensi vuodeksi odotellaan Avengers-elokuvaa, jossa Captain American rinnalla taistelevat sekä Iron Man että Hulk. Tiimin ideoi piirtäjä Kirbyn kanssa 60-luvun alussa Marvelin kirjoittajalegenda Stan Lee. Ensi vuonna 90 täyttävä Lee näyttäytyy koristeroolissa tässäkin elokuvassa.

Ohjaaja Joe Johnston on tehnyt hienon nuoruusmuistelon Lokakuun taivas (1999) ja sarjan tehokasta, mutta persoonatonta mielikuvitusseikkailua (Jumanji, Jurassic Park III, The Wolfman). Captain America kuuluu tekijän parhaimmistoon, vaikka jääkin jälkeen kesän hienoimmista fantasiafilmeistä (X-Men: First Class, Super 8, Apinoiden planeetan synty). Johnstonin kekseliäät ideat ja taipumus keskinkertaisiin ratkaisuihin kamppailevat Captain Americassakin.

Buster Keatonin Kenraalissa Johnny Graytä ei värvätä rintamalle, koska hän on arvokkaampi veturinkuljettajana. Mutta Johnny pääsee palvelemaan aatettaan siviiliammattinsa kautta ja osoittaa siinä supermiehen kykyjä.

Captain Americassa nuori Steve Rogers haluaa tehdä osansa Yhdysvaltain liittyessä toiseen maailmansotaan. Steve on heikkopeikko aneemikko, jonka astmat ja allergiat sekä raamikkuuden puute estävät A-mieskelpoisuuden. Orvolle Stevelle sotapalvelus on enemmän kuin velvollisuus, se on pakkomielle. Onneksi avuksi tulee natseja paennut saksalaistiedemies Erskine (Stanlye Tucci), joka seerumikeksinnöllään koulii epäkelvostakin aineksesta Hitlerin vastaisen salaisen aseen, supermallia.

Värväysmateriaalia

Kuten Apinaplaneetan synty, myös Captain America ottaa aikansa kertomuksen käynnistämisessä. Näin hahmojen luonto ja sidonnaisuudet käyvät selviksi ennen keskeistä konfliktia. Erityisesti Captain American kohdalla verkkainen, mutta tiivis alkustoori on paikallaan, sillä hahmo on meillä vähemmän tunnettu kuin Marvel-kollegansa Spider-Man tai DC Comicsin kilpailijat Batman ja Superman.

Suuren budjetin tulkintaan on kiinnitetty loistavat näyttelijät. Aiemmin heikoissa superhahmofilmeissä tahkonnut Chris Evans osoittaa lahjakkuutensa. Hänessä on sekä puhdasotsaisen heeroksen yksipuista naivismia että itseironista pokerinaamaa, joka auttaa värikkäiden rättien päälle pukemista. Vastuksen kapteenille antaa Hugo Weavingin megapahisnatsi Punakallo Heil Hydra -mantroineen. Sivustatukea sankari saa tyttöystävältään, agentti Carterilta (Hayley Atwell), parhaalta ystävältään Buckyltä (Sebastian Stan) sekä ihmekeksijä Starkilta (Dominic Cooper). Sivuosien parhaat pisteet kerää tosin Tommy Lee Jonesin yrmy eversti, jolta kuullaan herkullisimmat kommentit.

Elokuvan hallittu visuaalisuus miellyttää myös kolmiulotteisena, joskin parhaimmillaan 3D-vaikutelma on upeissa lopputeksteissä ja musikaalinkaltaisissa lavajaksoissa, joissa Captain America nostattaa kotirintaman henkeä vetämällä Hitler-kopiota kuonoon.

Kuvallisessa loistossa on sen verran kuivakas pintasilaus, että viimeisellä kolmanneksella siihen väsyy. Punakallokin osoittautuu huimasta ulkomuodostaan huolimatta melko kliseiseksi superkonnaksi. Sekin ihmetyttää, että molempien rintamien yliluonnollisesta tulivoimasta huolimatta jokainen kärhämä on vain tavanomaista filmipumputtelua, vaikkakin tehotykeillä.

Reippaana sarjisseikkailuna Captain America kyllä kelpaa. Armeijalle se varmasti sopisi myös nuorten värväysmateriaaliksi, koska sotimisesta kaikilla rintamilla on tehty elokuvassa niin seksikästä, hauskaa ja houkuttelevaa. Sarjakuvasankari on syntynyt omana aikanaan ja muokattu sen aikaisen ajan hengen ilmentäjäksi. Maailmanpolitiikan ja mielipideilmapiirin muutokset on otettu huomioon vain summittaisesti. Natsit ovat 40-luvulle pääsääntöisesti sijoittuvan tarinan vanha, hyvä vihollinen. Silmiinpistävästi venäläisiä (tai Neuvostoliittoa) ei edes mainita, saati Aasiaa tai Lähi-itää. Mitenkähän on nykyaikaan sijoittuvissa Avengers-jatko-osissa?

Heiveröinen Steve Rogers ratkaisee elokuvan alkupuolella ongelmat aivoillaan ja nokkeluudellaan, mutta seerumin piston jälkeen saa suora voima jyllätä. Kun Rogersilta kysytään, haluaako hän tappamaan natseja, hän vastaa, ettei vihaa ketään, mutta ettei hän hyväksy sitä, että ketään kiusataan. Kommentti on kummallista huulten todistusta, jonka tarkoitus on pyhittää voimankäyttö hyvillä tarkoitusperillä. Filosofointi siitä, että kun on ollut heikko, ymmärtää paremmin voimakkaan vastuun, ei ole yhtä ontuva selitys tässä yhteydessä, vaikka kaunisteluahan se on sekin.

Captain American sotamyönteisyyden vastapainoksi sen rinnalla pakollista katsottavaa olisi Dalton Trumbon omasta kirjastaan ohjaama pasifistinen Sotilaspoika (1971). Etteivät väkivallan ja sodan rumat jäljet kokonaan unohtuisi mielikuvitushyperryksiä katsoessa.

Käsittääkseni sarjakuvassa tyttösankarilla, agentti Sharon Carterilla on iso merkitys. Elokuvaversiossakin hän saa tilaa osoittaa neuvokkuutensa, mutta Hayley Atwellin hahmoa ei käytetä tarpeeksi hyväksi. Luotetaanko siihen, että roolin kehittelyyn on mahdollisuus jatko-osissa?

Olisin kaivannut enemmänkin Chris Evansin ja Atwellin yhteispeliä. Siihen pyritäänkin kohtauksessa, jossa Captain America näyttää olevan kuoleman kielissä putoamassa koneineen varmaan tuhoon. Viimeisen yhteyden päässä on Sharon Carter ja keskustelussa on herkkien, kohtalonomaisten hyvästien sävy. 40-luvun sota-aikaan sijoitettu kohtaus putoavasta koneesta ja miehen ja naisen välisestä hennosta elämänlangasta tuo paljon lupaavalla tavalla mieleen Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin suurenmoisen elokuvan Kysymys elämästä ja kuolemasta (1946). Siinä David Niven syöksyy alas palavassa lentokoneessa, mutta onnistuu vielä saamaan yhteyden lennonjohtotornissa valvontavuorossa olevaan ihanaan Kim Hunteriin. Myös Captain Americassa lentäjä voittaa kuoleman ja syntyy uudellen. Mutta Johnstonin sarjakuvafilmatisoinnissa elämän ja kuoleman kysymyksiin ei saada yhtä syvällisiä, nerokkaita saati romanttisia vastauksia kuin Powellin ja Pressburgerin brittiklassikossa, jota tehdessä sota oli juuri päättynyt. (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Joe Johnston
Pääosissa: Chris Evans Hayley Atwell Tommy Lee Jones Hugo Weaving Stanley Tucci
Tarina: Christopher Markus
Kuvaus: Shelly Johnson
Musiikki: Alan Menken Alan Silvestri

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 126 minuuttia
Julkaisija: Finnkino 
  
 
Ikäraja:
(11)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 11 vuotta.
VET: 268668  

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Finnkino) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään