Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Equalizer

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Helposti lähestyttävä, mutta läpeensä salamyhkäinen mies (Denzel Washington) viettää yönsä lähiökuppilassa teetä lipittäen ja klassikkokirjoja lueskellen. Eräänä yönä kaikki muuttuu kun saman dinerin vakioasiakas, kaltoin kohdeltu yölintu, istuu samaan pöytään ja muutaman sanan pitkäaikainen tuttavuus saa taustatarinan. Lähipiirissään muutoinkin samarialaisotteen omaksunut mies kokee pian tämän jälkeen tehtäväkseen ojentaa paikallista venäläismafiaa, mistä käynnistyy oma vääjäämätön piirileikkinsä.

Kiehtovan vähäeleisesti ja arvoituksellisesti käynnistyvä jännäri lipeää vauhtiin päästyään kovin geneerisille urille, mutta toimintalorulla on hyvä pulssi. Temmosta lienee pitkälti kiittäminen ohjaajaa, jonka vyön alta löytyy sellaisia ralleja kuin "Training Day" ja "Shooter". Tällä kertaa tarina on peräisin samannimisestä 80-luvun tv-sarjasta, ja vaikka episodimaisuus on havaittavissa runsaissa sivuosatarinoissa, toimii kokonaisuus verrattain koherentisti ja napakasti. Tarina on rönsyilevä ja epäuskottava, ja elokuvan ote usein kovin tekokovis, mutta omanlaisenaan arkisena supersankaritarinana tämänkin parissa voi viihtyä. Tässä supersankarilla ei ole viittaa tai yli-inhimillisiä voimia, mutta sen sijaan raudanlujat ennustajanalahjat ja perin miehekäs essu päivätyössään.

Tarina on ehkä sillisalaatti, mutta audiovisuaalisesti kokonaisuus on komean hiottu. Tyylikäs tummasävyinen kuva kylpee dramaattisissa sävyissä ja onnistuu esittämään tarinansa kuluneet käänteet tuoreessa valossa. Myös ääniraidassa on yritystä, eikä anti ole sen enempää tehosteiden kuin musiikkiraidankaan osalta täysin kliseistä.

Ekstroissa kuvagalleria ja koosteet tarinasta (8 min), Washingtonista (7 min.), ohjaajasta (7 min.), naissivuosasta (5 min.), tappeluista (7 min.) ja rautakaupasta (2 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Antoine Fuqua
Pääosissa: Denzel Washington Marton Csokas Chloe Grace Moretz
Tarina: Richard Wenk Michael Sloan
Kuvaus: Mauro Fiore
Musiikki: Harry Gregson-Williams

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2014Kesto: 132 minuuttia
Julkaisija: SonyKuva:
MPEG-4 AVC 2.40
Ääniraita: DTS-HD MA 7.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5051162338277

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Sony) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään