Kino - Arvostelu

Yön ritari

The Dark Knight 

Yön ritarissa kaikki sopimukset sanotaan irti. Jako hyviin ja pahoihin, rikollisiin ja rehellisiin ei enää päde. Gotham Cityssä rosvot ryöstävät toisiaan ja kadunmiesten syliin pudotetaan pommin laukaisunappula. Terrori rulaa, jos Jokeri, Lepakkomiehen konnapakan villi kortti, saa ratkaista.

Christopher Nolan on ohjaajana halunnut irti Batman-elokuvaperinteen sarjakuvallisimmista painotuksista. Ohjaajan Gotham onkin entistä harmaampi, realistisempi paikka, ainakin näyttämönä megatason tajunnantäräyttäjille.

Kaksi ja puolituntiseen Yön ritariin on ladattu synkkä anti-Utopia, jossa sankarien henki on yhtä löysässä kuin vihollistenkin. Kuka tahansa, aikuinen tai lapsi, voi joutua suden suuhun. Itse oikeudenvartija Batmankin joutuu uhraamaan rakkaimpansa – eikä tämä ole suinkaan viittaus näyttelijä Christian Balen väitettyyn äidin ja sisaren pahoinpitelyyn.

Alun pankkiryöstössä näkyy Myrskyn ratsastajat –elokuvan naamiomiesten vaikute. Jokeri sekoittaa mafiamiesten rahapelin, listii tieltään vastustajat ja konnakumppanit, mutta superroiston vaikuttimista ei pääse selvyyteen. Vaarallinen psykopaatti levittää kaaosta kaaoksen itsensä vuoksi, eikä psykologisiin selitysmalleihin ole luottamista. Jokeri kertoo taustansa aina eri tavalla, on tilanteen mukaan sitä tai tätä, kuten esikuvansa korttipöydällä.

Tällaisen vastustajan edessä Batmankin on pulassa ja joutuu etsimään tukea paitsi uskollisesta poliisipäällikkö Gordonista (Gary Oldman), myös Gothamin yleisestä syyttäjästä, Harvey Dentistä (Aaron Eckhart). Tämä sattuu olemaan myös Bruce Waynen kilpakosija Rachel Dawesin (Maggie Gyllenhaal) suosiosta.

Yön ritarin monet juonilangat kiertyvät kiintoisasti ja tärkeille sivuhenkilöille ehditään pitkässä filmissä luoda taustat ja kehityskaaret. Karismaattiset Michael Caine ja Morgan Freeman ovat epäkiitollisissa tukirooleissa, vaikka Caine irrotteleekin mainiosti kapealla miespalvelijan tontillaan.

Totisuus ja kesto syövät elokuvan tehoja. Gary Oldmanin tavallista maltillisemmin esittämän poliisi Gordonin katoaminen ei yllätä toivotulla tavalla. Elokuvaan ilmestyvän Kaksinaaman kolikonheitto ei myöskään värisytä enää Menetetyn maan Chigurhin nähtyään. Heath Ledgerin Jokeri on julmaa herkkua, mutta Lepakkomiehen virtaviivaisuudessa ja ilmestymisissä näkyy tahaton komiikka, mistä ei voi syyttää varmaotteista Christian Balea.

Lapsia käytetään ikävästi pelkkinä jännityselementteinä ja heidän ihanteellisuuttaan vain hipaistaan. Lopussa heräävä toivo ja tavallisessa kansassa ilmentyvä hyvä tahto ovat oivia ratkaisuja, mutta melkein peittyvät Yön ritarin raskaan koneiston jalkoihin.

Uusin Batman onkin rankalla kädellä tehtyä aikuisten viihdettä, eikä mikään koko perheelle suositeltava fantasiaseikkailu.

Heath Ledger - yön ritarin tarina

Christopher Nolanin toinen Batman-elokuva Yön ritari jää elokuvahistoriaan australialaisnäyttelijä Heath Ledgerin viimeisenä elokuvana. Edes Christian Balen merkittävät taidot (tai pahoinpitelyskandaali) eivät vie valokeilaa Jokerilta, Batmanin kautta aikojen vaarallisimmalta vastustajalta.

Pahikset elokuvissa ovat kiehtovia esitettäviä ja seurattavia, koska niiden yllättävyyden rinnalla oikeudenmukaiset sankarit näyttävät helposti tavallisilta ja tylsiltä. Yön ritarin persoonallisetkin juonikuviot laimenevat kankeahkoon toteutukseen. Ledgerin arvaamattoman Jokerin ilmestyminen kuvaan sähköistää kohtaukset kuin improvisoitu soolo jazzissa - tai kuin rokkistara, jossa vielä on säilynyt rahtunen villiä kapinaa.

Bob Kanen, Bill Fingerin ja Jerry Robinsonin yhdessä kehittelemä sarjakuvahahmo luotiin pelipakan Jokeri-kortin pohjalta lisäämällä siihen piirteitä Conrad Veidtin roolista kauhuromanttisessa elokuvassa Nauruihminen (Paul Leni, 1928). Elokuva perustuu Victor Hugon vuoden 1869 romaaniin, jonka sankarin suupielet on viilletty ikuiseen virneeseen. Aihetta käsiteltiin myös James Ellroyn rikosromaanissa ja siitä tehdyssä heikossa filmissä Black Dahlia (Brian DePalma, 2006).

Halpiskauhun kingi William Castle teki myös aikoinaan aihetta plagioiden elokuvansa Mr. Sardonicus (1961) – josta intoutuneena Randy Californian Spirit-yhtye laittoi klassikkoalbuminsa nimeksi Twelve Dreams of Dr. Sardonicus (1970).

- Olen kuin hullu koira, joka juoksee auton perässä. En tiedä mitä tekisin, jos saisin sen kiinni, Jokeri selittää vimmaansa. Pistäytyjänä hahmo jää Batmanissa keskeneräiseksi, mutta äärimmäisyydessään ikimuistoiseksi. Ledgerin Jokerissa on Teksasin moottorisahamurhien Leatherfacen rujoa psykopaattia, Sormusten tarun Brad Dourifin Grima Kärmeskielen luihua limalettiä, mutta myös sitä pitelemätöntä huumoria, mitä Jack Nicholson toi omaan Jokeriinsa tai pimeän kirjailijan rooliin Hohdossa. Ledgerin slapstick-komiikka tuo väkisin mieleen myös Jim Carreyn kreivi Olafin Surkeiden sattumusten sarjassa – tai sottaisuudessaan myös Uuno Turhapuron!

Kohtalon oikusta Heath Ledgeristä tuli Batman-elokuvan varsinainen yön ritari. Jokaista Jokerin repliikkiä katsoja kuuntelee uusia merkityksiä tulkiten ja viimeisiä viestejä etsien, mihin hahmon kaksijakoisuus ja näyttelijän yhtäaikainen raisuus ja vetoavuus antavat sytykettä. Rooli on kuitenkin niin hyvä, ettei se tarvitse tuekseen yleisön makaaberia sensaation nälkää.

Vain 28-vuotiaana tammikuussa reseptilääkkeiden yliannostukseen kuollut Heath Ledger nousi paljon lupaavasta australialaiselokuvasta Two Hands (1998) Yhdysvaltoihin korkeamman profiilin viihdefilmeihin, kuten Patriootti (2000) ja Valkoinen sulka (2002). Miehekkäästi komea Ledger sopi romanttisiin rooleihin Ritarin tarinassa (2001) ja Casanovassa (2005), mutta löysi omimman näyttelijänlaatunsa vakavista tai kokeilevammista filmeistä, kuten Monster’s Ball (2001) tai Dylan-filmi I’m Not There (2007). Oscar-ehdokkuus pääosasta heltisi herkkävireisestä erilaisen cowboyn potretissa Brokeback Mountain (2005), jossa Ledger teki syvimmän vaikutuksensa.

Myös Jokerin osa antaa viitteen siitä, että Ledger oli sukupolvensa taitavimpia ja valinnoissaan kunnianhimoisimpia näyttelijöitä, jota pelkkä tähteys ei tyydyttänyt. Häntä nähdään valkokankaalla vielä ensi vuonna Terry Gilliamin elokuvassa Tohtori Parnassus (The Imaginarium of Doctor Parnassus, 2009). ”It’s better to burn out, than it is to rust”, lauloi Neil Young. Elokuvissa Heath Ledger paloi kirkkaana loppuun saakka, vaikka elokuvaa suuremmassa elämässä hidas ruostuminen olisi ollut paljon toivottavampi vaihtoehto. (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale Heath Ledger Maggie Gyllenhaal Aaron Eckhart
Tarina: Jonathan Nolan Christopher Nolan David S. Goyer Bob Kane
Kuvaus: Wally Pfister
Musiikki: James Newton Howard Hans Zimmer

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään