Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The Cowboys

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Karjapaimenet syöksyvät kultalöydön perään. Kuusikymppinen tilallinen (John Wayne) joutuu palkkaamaan karjanajoon sananmukaisesti lehmipoikia, kokemattomia koululaisia.

Konkarin uran joutsenlauluihin kuuluva elokuva tehtiin aihepiiristä, jota voi pitää allegoriana miehen koko uraan ja hiljaiseen lopun odotukseen.

Bruce Dern onnistuu luomaan näätämäisen roolin, joka kuuluu lännenelokuvien parhaaseen konnagalleriaan.

Elokuva ei ole juurikaan kulunut, sillä sitä on esitetty aika harvoin televisiossa. Poikajoukon näyttelyä käy ihasteleminen, sillä suurin osa teki töitä amatöörinä. Vaikka alaikäiset pojat ovat koko joukkona päähenkilönä jopa Waynea selvemmin, ei kyseessä ole mikään hyssyttelyelokuva. Lopputaistelu on väkivaltainen.

Harvemmin BD poikkeaa yhtä paljon edukseen DVD-versiosta. Ennen haaleat värit hehkuvat nyt luonnollisina. Hyvä vertailukohta löytyy DVD:n yhdeksännen minuutin kohdalla, kun Wayne saapuu kaupunkiin. Kirkas sininen taivas peittyy sähköisiin purkauksiin kuin salama löisi kirkkaalla taivaalla. BD:n kuva tyytyy lievään kohinaan tässä kohdassa. Näin tarkkaa erottelua näkee harvoin 1970-luvun alun elokuvassa.

Ääniraita vastaa DVD:tä. Sen dynamiikka on aika lailla pielessä, sillä voimakkuutta joutuu perin usein säätämään. Kestoaikaan on laskettu alkumusiikki ja väliaika. Ekstroihin on tallennettu yhteensä noin 38 min. dokumentit, kommenttiraita ja traileri. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Mark Rydell
Pääosissa: John Wayne Bruce Dern Roscoe Lee Browne
Tarina: William Dale Jennings Irving Ravetch Harriet Frank Jr.
Kuvaus: Robert Surtees
Musiikki: John Williams

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1971Kesto: 134 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
1080p 2.40*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 80398EAN: 7321946142702
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään