Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Leijapoika

The Kite Runner 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Ohjaaja Marc Forsterin uusin 007 Quantum of Solace on hurjista katsojaluvuistaan huolimatta vaivoin kahden tähden elokuva, vaikka miehen Bondia edeltävä ohjaus Leijapoika ja aiemmat maineteot (Monster's Ball, Finding Neverland) onnistuivat erinomaisesti.

Harvaa elokuvaa kuin Leijapoikaa voi yhtä sydämellisesti suositella koko perheen katsottavaksi, jos ennakkoluulot kaipaavat sopivaa päivitystä. Khaled Hosseinin romaaniin perustuva elokuva kertoo klassisen tradition mukaisen tarinan rikkaasta pojasta ja köyhästä palvelijan pojasta, jotka ovat parhaimmat ystävät. Tarina alkaa Afganistanissa juuri ennen neuvostotankkien vyöryä ja jatkuu Yhdysvalloissa sekä talebanihallinnon aikaisessa Kabulissa.

Ystävyyden kuvaus, häpeän myrkky, sovituksen tärkeys, kirjallisuuden voima ja uskonnollinen suvaitsemattomuus kuuluvat aiheistoon, mutta samalla aukaistaan hämmentävän lämmin islamilaisen perhe-elämän kuvasto.

Islamin kulttuuria on paha mennä tukuttamaan yhteen muottiin. Luulenpa, että sydämen sivistystä arvostavat muhamettilaiset, joita on valtava määrä pitkin maailmaa, voisivat kauhistella eurooppalaisen ja varsinkin pohjoiseurooppalaisen perhe-elämän kalseutta. Siltä tuntuu varsinkin näin lämminhenkisen elokuvan jälkeen. Pahat ja ahneet ovat kaikkialla, oli yhteiskunta tai uskonto mikä tahansa.

Kauniisti kuvattu elokuva pääsee teräväpiirtona oikeuksiinsa, mutta aivan virheittä ei selvitä. Mustissa pinnoissa on ylimääräistä eloa, ja esimerkiksi solmioiden kuviot eivät pysy kurissa. Ääniraita luo kulttuurista pohjaa elävästi. Ekstroissa kommenttiraita, kirjailijan 1 min. intro, traileri ja 39 min. dokumentit. Takakannessa on ilmoitettu väärin elokuvan kesto DVD-version minuutteina. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Marc Forster
Pääosissa: Khalid Abdalla Homayon Ershadi Shaun Toub
Tarina: David Benioff Khaled Hosseini
Kuvaus: Roberto Schaefer
Musiikki: Alberto Iglesias

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2007Kesto: 128 minuuttia
Julkaisija: SandrewKuva:
1080p 2.35*
Ääniraita: DTS HD
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 206074EAN: 6438137038223
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Sandrew) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään