4K/UHD - Arvostelu

4K UHD arvostelu kansi

Assassin's Creed

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Suosittuun pelisarjaan pohjautuva elokuva punoo mutkikaan vyyhdin, joka kertoo tarinansa Davinci koodin eväin, mutta salamurhaajan hupun alta ja puukko hampaidensa välissä kiiluen. Henkimaailman puolelle laajeneva simulaattoriseikkailu tulee tässä esikuvan tavoin tutuksi, ja myös päättömät ilmalennot ja satunnainen teräaseiden viuhuttelu kuuluu asiaan.

Pelisarjan faneille tämä on luultavasti palkitseva kokemus, mutta ilman pelien tuomaa ohutta taustaa jää anti kovin kapoiseksi. Visuaalisesti nätti ja nimekkäiden näyttelijöiden miehittämä elokuva jää lopulta sekametelisopaksi, johon ei koskaan pääse kunnolla mukaan. Miekat viuhuvat, huput heiluvat ja välillä lätistään jotakin hätäisesti vapaan mielen hallinnasta ennen seuraavaan toimintajaksoon siirtymistä. Odotin enemmän.

Aitoa 4K:ta edustava kuva on parhaimmillaan miellyttävän erotteleva ja väritoistoaan myöten tunnelmallinen niin 1500-luvun osioissaan kuin modernin päivän futuristisissa jaksoissa. Historialliset osiot ovat keskimäärin vakuuttavampaa katsottavaa kuin kolkon puhkipoltetut modernit osiot. Miljööt välittyvät kokonaisuutena hyvin ja vaatetuksen tekstuurit sekä rypyt heräävät hetkittäin elooon, mutta kokonaisuus vajaaksi odotuksiin nähden. Kuva on yhtä aikaa jäsentynyt ja pehmeä, dynaamisen liikkuva ja tietokonepelimäisen epäaito. Ääniraita rakentuu pitkälti rymistelyn ja yrmistelyn varaan, mutta selviää näistä hyvin. Trippi on kokonaisuutena hyvä, mutta lelumainen.

Boksissa myös elokuvan HD-versio omalla levyllään, jolta myös ekstrat löytyvät. Ekstroissa mm. moniosainen making of, poistettuja kohtauksia ohjaajan ja leikkaajan kommentein ja ohjaajan haastatteluita. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Justin Kurzel
Pääosissa: Michael Fassbender Marion Cotillard Jeremy Irons Brendan Gleeson Charlotte Rampling
Tarina: Michael Lesslie Adam Cooper Bill Collage
Kuvaus: Adam Arkapaw
Musiikki: Jed Kurzel

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 116 minuuttia
Julkaisija: FoxKuva:
4K HDR 2.39
Ääniraita: Dolby Atmos
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7340112736712

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Fox) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään