Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Iron Man - kahden levyn versio

Iron Man 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Marvel-sarjakuvaan perustuva mättöelokuva itsekeskeisen paheellisesta asekauppiaasta (Robert Downey Jr), joka kasvattaa sydämen ja alkaa oikoa firmansa aikaansaamia vääryyksiä rautamiehenä. Samalla hahmosta karisee kaikki kiinnostavuus ja lupaukset omaperäisestä twististä perustarustoon. Elokuva ei lopulta koskaan pääsekään kunnolla vauhtiin, vaan tyytyy läntystämään läpi pakollisten kohtausten ilman varsinaista yritystä hämmästyttää tai liikuttaa.

Totta on että näin kaavamaiseksi supersankarielokuvaksi tarinan hahmot on veistetty perin viitseliäästi - hahmot ovat elävämpiä kuin kiiltomaalattu aaltopahvi, mutta eivät kuitenkaan tule toiminnan tielle. Tästä suurin kiitos kuuluu osaavalle, nimekkäälle näyttelijäkaartille. Etenkin Robert Downey Jr. tekee upean itserakkaan suorituksen elokuvan alkumetreillä, mistä johtuen suunnan muutos on sitäkin suurempi pettymys. Myös Jeff Bridges tekee asiallista jälkeä karismaattisena vastapoolina.

Kuva on moitteettoman terävä, levollinen ja väritoistoltaan hallittu. Erikoistehosteet ovat laadukkaita, mutta eivät näyttävyydeltään aivan kirkkainta kastia - toisaalta fysiikkamallinnuksesta on vaikea valittaa kun vertailupohja lentävälle rautamiehelle on perin suppea. Ääniraita täyttää periaatteessa kaikki supersankarielokuvan vaatimukset suunnattuja tehosteita ja bassopitoista räiskintää myöten, mutta kokonaisuus on tästä huolimatta yllättävän vaisu. Etenkin musiikkiraita tuntuu jättävän tapahtumat usein roikkumaan.

Tuplalevy. Elokuvalevyltä löytyy interaktiivinen haarniskagalleria, hyvä kokoelma dokumentteja tarinan taustoista (47 min.), mm. lisää paheellista asekauppiasta sisältäviä poistettuja kohtauksia (24 min.) ja BD-Live toimintoja. Varsinaiselta ekstralevyltä löytyy kokoelma dokumentteja elokuvan teosta (109 min.), dokumentti tehosteista (27 min.), Downeyn koekuvaus (6 min.), kohtauksen mietintää (4 min.), Onion Newsin sketsi (3 min.), kuvagalleria, teaseri ja kolme traileria tilaäänin. Ekstrat esitetään teräväpiirtomuodossa ja trailereita lukuunottamatta myös suomenkielisen tekstityksen kera. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Jon Favreau
Pääosissa: Robert Downey Jr Gwyneth Paltrow Terrence Howard Jeff Bridges
Kuvaus: Matthew Libatique
Musiikki: Ramin Djawadi

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Tästä se lähtee
Tästä se lähtee
Goljat vastaan Goljat
Goljat vastaan Goljat

Tekniset tiedot

Vuosi: 2008Kesto: 126 minuuttia
Julkaisija: ParamountKuva:
MPEG-4 AVC 2.40*
Ääniraita: Dolby True-HD 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 206693EAN: 7332431994089

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Paramount) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään