Ko­koo­muk­sen ää­nestä­jil­le oli­si hyvä an­taa op­pi­tun­ti so­siaa­li­de­mok­raat­tien ja kom­mu­nis­tien yh­tei­sestä his­to­rias­ta. Sil­loin ehkä sel­viäi­si, että de­ma­rit oli­vat pa­ra­dok­saa­li­ses­ti, alus­ta as­ti ja etu­nenässä puo­lus­ta­mas­sa yh­teis­kun­nan por­va­ril­li­sia pi­la­rei­ta. Pääa­sias­sa se hoi­tui vas­tus­ta­mal­la kom­mu­nis­te­ja, mistä muo­dos­tui poh­jois­mai­nen hy­vin­voin­tiyh­teis­kun­ta. Sak­sas­sa tässä tais­tos­sa men­tiin sy­vemmän kaut­ta.

A­sias­ta saa koh­tuul­li­sen ku­van kat­so­mal­la Ro­sa Lu­xem­bur­gin elämään pe­rus­tu­van Mar­ga­ret­he von Trot­tan elo­ku­van. Se ei ehkä ole mikään tai­teen merk­ki­teos, mut­ta Lu­xem­bur­gin ta­ri­na nou­see siinä mie­len­kiin­toi­ses­ti esil­le. Ikävä vain, että Rai­ner Wer­ner Fass­bion­der kuo­li muu­ta­ma vuo­si aiem­min oma Ro­sa L -kä­si­kir­joi­tus vie­rellään.

Var­hai­nen kom­mu­nis­min teo­ree­tik­ko oli pe­rin ou­to lin­tu. Lu­xem­burg oli fe­mi­nis­ti, mut­ta ei ko­ros­ta­nut sitä, jot­ta pää­ta­voi­te ei vaa­ran­tui­si. Se oli na­tio­na­lis­mis­ta va­paa kom­mu­nis­ti­nen jär­jes­telmä ko­ko Eu­roop­paan. Lu­xem­burg oli sa­mal­la myös so­dan­vas­tai­nen ju­lis­ta­ja, jo­ka pet­tyi suu­res­ti sii­hen, että Eu­roo­pan työläi­set eivät estä­neet yleis­la­kol­la en­simmäi­sen maail­man­so­dan syt­ty­mistä ja sii­hen että Sak­san so­siaa­li­de­mok­raat­ti­nen puo­lue ää­nes­ti so­dan puo­les­ta par­la­men­tis­sa. Kom­mu­nis­tit er­kaan­tui­vat prag­maat­ti­sis­ta de­ma­reis­ta.

Tässä pe­lissä Lu­xem­burg oli ou­to toi­mi­ja, jo­ka ai­heut­ti har­mai­ta hiuk­sia Le­ni­nil­le. Nai­nen vas­tus­ti dik­ta­tuu­re­ja, ins­ti­tuu­tioi­ta ja yk­si­puo­lis­ta puo­lue­val­taa aset­tuen mas­so­jen lii­keh­dinnän puo­lel­le. Va­paus mer­kit­si hä­nel­le ai­na hei­kom­man va­paut­ta suh­tees­sa vah­voi­hin. Tätä ku­vas­ti hy­vin ka­pi­nal­li­sen traa­kia­lai­sor­ja Spar­ta­cuk­sen nos­to uu­den liik­keen, spar­ta­kis­tien, esi­ku­vak­si.

Lu­xem­burg vas­tus­ti aluk­si myös uut­ta vuo­den 1919 val­lan­ku­mou­sy­ri­tystä ja jo­pa Sak­san kom­mu­nis­ti­sen puo­lueen pe­rus­ta­mis­ta epäil­leen hank­kei­ta hä­tiköi­dyik­si. Mu­kaan hän sil­ti jou­tui. Epäi­lyt osoit­tau­tui­vat to­dek­si, kun puo­lueen pe­rus­ta­jat Karl Liebk­neicht ja Lu­xem­burg te­loi­tet­tiin sa­man päivän ai­ka­na fa­sis­ti­sen esi­mars­sin teh­neen Frei­korp­sin toi­mes­ta ja so­siaa­li­de­mok­raa­tit aloit­ti­vat Wei­ma­rin ta­sa­val­lan ke­hittä­mi­sen par­la­men­ta­ris­min poh­jal­ta.

E­lo­ku­va peit­te­lee tur­han pal­jon epäi­lyjä, joi­den mu­kaan mur­hat sai­vat suo­ran määräyk­sen tai ai­na­kin hil­jai­sen hyväk­synnän de­ma­ri­joh­dol­ta, jois­ta puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Nos­ke (aiem­mal­ta am­ma­til­taan teu­ras­ta­ja!) ko­tiu­tui myö­hem­min 1970-lu­vun sta­li­nis­tiem­me kie­lenkäyttöön ”­nos­ke­lai­si­na”.

Yk­si tar­kem­pi­kin suo­ma­lais­vii­te tässä draa­mas­sa on, sillä luut­nant­ti, jo­ka hypää elo­ku­vas­sa au­toon ja suo­rit­taa Lu­xem­bur­gin te­loi­tuk­sen, oli muuan Her­mann Souc­hon. Hän pa­ke­ni Suo­meen 1920 ja pa­la­si pank­ki­vir­kai­li­jan uran (missähän pan­kis­sa?) jäl­keen Sak­saan 1935, kun Hit­ler oli ar­mah­ta­nut kom­mu­nis­ti­mur­hiin syyl­lis­ty­neet. Souc­hon kuo­li 1982. His­to­ria on jos­kus epäoi­keu­de­mu­kai­nen.

Lu­xem­burg saa Bar­ba­ra Su­kowan näyt­te­lemänä kau­not­ta­ren koh­ta­lon, vaik­ka jo en­nen van­ki­la­vuo­siaan hä­nen ha­bi­tuk­sen­sa oli lä­hinnä jos ei mum­mo­mai­nen, niin tä­timäi­nen. Ko­mea juu­ta­lais­nenä­kin on jää­nyt ku­vaa­mat­ta. Sentään eri­pa­ri­jal­ko­jen ai­heut­ta­ma on­tu­mi­nen pe­rus­tuu his­to­riaan. Pal­jon rea­lis­ti­sem­man ku­van Lu­xem­bur­gis­ta saa itäi­sestä Ber­lii­nistä, pio­nee­rin mu­kaan ni­me­tyn puis­ton lai­dal­ta. Pat­sas on rik­kiam­mut­tu, kuin ve­dessä mädän­ty­nyt.

Ta­ka­kan­si se­koit­taa en­simmäi­sen ja toi­sen maail­man­so­dan ta­val­la, jo­ka joh­ti ai­koi­naan jo­pa Yleis­ra­dion oh­jel­ma­tie­toi­hin. Se ai­heut­ti myrs­kyn ve­si­la­sis­sa. Ehkäpä his­to­riaan oli­si syytä pe­reh­tyä hie­man tar­kem­min. Mut­ta toi­saaal­ta, jos se ei kiin­nos­ta, on­kos tuo suu­ri syn­ti. Suo­ma­lais­ten ää­nestä­jien val­tao­saa se ei tun­nu ko­vin in­nos­ta­van.