Lähtö­koh­tai­ses­ti mie­len­kiin­toi­nen ruo­hon­juu­ri­ta­son ku­vaus lä­hi-idän konf­lik­tis­ta usean nai­sen ta­ri­noi­den kaut­ta. Elo­ku­van ai­nek­set ovat hyvät ja kä­sit­te­lyn sä­vy kai­kis­ta trau­mois­ta huo­li­mat­ta ilah­dut­ta­van toi­vei­kas, mut­ta har­mil­li­ses­ti ko­ko­nai­suus ei py­sy ka­sas­sa kuop­pai­sel­la tiellä.

E­lo­ku­van ker­ron­ta — ku­ten myös ku­vaus­työs­ken­te­ly­kin — on pouk­koi­le­vaa ja yli­kuor­mi­tet­tua. Tar­peet­to­man kau­kaa aloit­ta­va ta­ri­na jun­naa al­ku­poh­jus­tuk­sel­ta tun­tu­vis­sa ta­pah­tu­mis­sa li­ki 40 mi­nuut­tia en­nen kuin on to­del­la Frei­da Pin­ton ja Ale­xan­der Sid­di­gin vuo­ro. Myös muis­sa hah­mois­sa on eloa, mut­ta en­nen tätä kak­sik­koa ta­pah­tu­mil­ta puut­tuu luon­te­va ja ve­to­voi­mai­nen kiin­ne­koh­ta. Pin­ton näyt­te­lemän ka­pi­nal­li­sen tei­ni­tytön, tämän isän (Sid­dig) ja mo­lem­min puo­lin rin­ta­ma­lin­jo­ja tu­le­vien ka­ve­rei­den ympä­ril­le muo­dos­tuu mie­len­kiin­toi­nen verk­ko, mut­ta elo­ku­va ei saa tästä riittäväs­ti ir­ti.

Ha­ja­nai­nen elo­ku­va on­nis­tu lo­pul­ta va­kuut­ta­maan elämän yk­si­tyis­koh­dil­laan, mut­ta ha­pui­le­van draa­man te­ho jää puo­li­tie­hen. Elo­ku­va sisältää ehkä useam­man hyvän elo­ku­van al­kiot, mut­ta ei yhtään täy­si­pai­nois­ta elo­ku­vaa.