Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Heartless

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Tähän on helppo samaistua. Isälläni on niskassa, onneksi hiusrajan yläpuolella ja minulla selässäni punainen syntymämerkki. Olen muutaman kerran nähnyt samanlaisen vastaantulijan kasvoissa ja miettinyt, millaista on sen kanssa elää yhä pinnallisemmaksi ja säälimättömämmäksi käyvässä maassa, jonka sivistys ja empatia ovat muttumassa yhä hennommaksi pintasilaukseksi.

Intron jälkeen teemaan: syntymämerkkinsä takia friikiksi haukuttu valokuvaaja alkaa nähdä kummallisia olentoja Lontoon Spitalfiedsin synkeillä kaduilla. En spoilaa enempää, sillä tässä on todella vuoden paras kauhuelokuva, vaikka tyylilaji vaihtelee useammin kuin kahdesti. Kerrankin kannen kaupallinen viestintä on oikeassa.

Keskitason kuva ja tehokas ääniraita. IMDB:n tietojen mukaan tämä on esitetty laajakangaskuvasuhteella teatterikierroksella, joten on syytä epäillä kuva kroppausta. Itse arviota tehdessäni en kyllä osannut tätä epäillä, joten ainakaan silmiinpistävää se ei ollut. Ei ekstroja. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: David Frankel
Pääosissa: Jim Sturgess Clemence Poesy

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2011Kesto: 114 minuuttia
Julkaisija: AtlanticKuva:
1080p 1.77*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(18)
Kielletty alle 18-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 18 vuotta täyttäneelle.
VET: 7319980010514EAN: 265130

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Atlantic) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään