DVD - Arvostelu

Murder on the Orient Express DVD arvostelu kansi

Murder on the Orient Express

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Ainoa oikea Poirot, David Suchet, tähdittää vihdoin yhtä Agatha Christien parhaista - ellei jopa parasta - murhamysteeriä. Istanbulista kohti Calais’ta jyskyttävässä junassa tapahtuu murha, joka pistää mestarietsivän harmaat aivosolut nakuttamaan.

Täydennyserän tuotantona vuonna 2010 syntynyt episodi ei aivan istu edeltävien legendaaristen tv-tuotantojen muottiin, mutta maistuu lievästä näytelmän sivumaustaan huolimatta mainiosti. Tarina on jo tuttu, mutta taloudelliset tuotantoarvot kohdillaan ja David Suchetin itseoikeutetusti vetämä näyttelijäkaarti hyvä. Suchetin Poirot on vanha tuttu itsensä, mutta hieman hitaammalla otteella.

Laajakuva on hyvä, miellyttävän skarppi ja väritoistoltaan luonteva. Pienimuotoisesti, mutta tahdikkaasti syntyvä miljöö toistuu luontevasti, mutta ei ehdottoman terävästi. Epävireisen musiikkiraidan säestämä ääniraita kantaa dialogin, mutta ei aivan luo tunnelmaa veljiensä tavoin. Seikkailu on julkaistu osana koko sarjan kattavaa boksia. Brittijulkaisu. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Pääosissa: David Suchet Dame Aileen Atkins Hugh Bonneville Jessica Chastain Barbara Hershey Toby Jones David Morrissey
Tarina: Stewart Harcourt Agatha Christie

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2010Kesto: 80 minuuttia
Julkaisija: ITV StudiosKuva:
Anamorfinen 1.78*
Ääniraita: Dolby Digital Stereo
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
  EAN: 5037115344533

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (ITV Studios) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään