4K/UHD - Arvostelu

4K UHD arvostelu kansi

Fantastic Beasts and Where to Find Them

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Eksentrinen englantilaisvelho (Eddie Redmayne) matkaa vuoden 1924 New Yorkiin salkku täynnä toinen toistaan omituisempia otuksia. Salaista kaksoiselämää viettävä kaupunki joutuu pian velhojen yhteenoton tantereeksi, jolla ratkaistaan virkistävän inhimillisiä kysymyksiä ainaisen galaksin herruuden sijaan.

Rauhallisesti tarinansa läpi tepasteleva satu muistuttaa monella tapaa huonoa M. Night Shyamalan -sepitettä: otusten kirjo on mittava, maailman mekanismit moninaiset ja päähahmo annostelee katsojalle tietämystä näistä kuten parhaaksi katsoo. Ero on kuitenkin siinä, että tässä sepite askeltaa kevyesti, ilman voimakasta saksalaisen roolipelin sivumakua. Kokonaisuus on silti ennen kaikkea ylistyslaulu mielikuvituksen lennolle ja vapaasti linkityville tempauksille. Tarinan kaari ja kehittely ottavat tässä takapenkin paikan, mutta kunhan popparit ja marjamehu kuuluvat lennon tarjoiluihin ei taival käy pitkäksi.

Elokuva perustuu Harry Potterin kynäilleen J. K. Rowlingin tekstiin, ja tuntuu osin sijoittuvan samaan maailmaan kuin kipottajankin seikkailut, joskin nyt Atlantin toiselle puolelle. Johnny Deppillä on pieni rooli lopussa. "Indulgent and whimsical" kuvaa tätä täydellisesti.

Fantastinen miljöö satumaisine tempauksineen tarjoaa täyslaidallisen audiovisuaalista karkkia. Periodi-sarjan New York, taikatemput ja mielikuvituksekkaat otukset kilpailevat ruutuajasta täyttäen kilvan jokaisen pikselin ja sekuntin. Teknisesti jälki on hyvää HD-tasoa, paikoin jälkeä voi erehtyä luulemaan jopa 4K:ksi. Erityisesti väritoisto on maukkaasti kohdallaan. Valtaosin jälki on kuitenkin hieman turhan pehmeää yltääkseen aitoon 4K-erottelukykyyn - mistä ei ilmeisesti myöskään ole kyse 2k-masteroinnin ja kuvaustekniikan ansiosta. Soljuvan suurieleinen ääniraita rutisuttaa maailmojen saumoja ja luotaa musiikkiraidallaan satumaista maailmaansa lupsakasti.

4K-versio on tuttuun tapaan ekstraton, mutta boksista löytyy myös elokuvan HD-versio, jonka kaveriksi löytyy poistettuja kohtauksia ja noin tunnin edestä koosteita. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: David Yates
Pääosissa: Eddie Redmayne Katherine Waterston Dan Fogler Alison Sudol Ezra Miller Samantha Morton Jon Voight Carmen Ejogo Colin Farrell Ron Perlman Johnny Depp
Tarina: J. K. Rowling
Kuvaus: Philippe Rousselot
Musiikki: James Newton Howard

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 135 minuuttia
Julkaisija: Warner Bros.Kuva:
4K HDR 2.40
Ääniraita: Dolby Atmos
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7340112735463

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner Bros.) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään