DVD - Arvostelu

Painajainen perheessä DVD arvostelu kansi

Painajainen perheessä

Meet the Fockers 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Erinomainen jatko-osa hauskalle ykkösosalle. Nyt tavataan ensimmäistä kertaa nykyajan nolojen tilanteiden miehen, mieshoitaja Gregin (Ben Stiller) liberaalit vanhemmat (Dustin Hoffman ja Barbara Streisand), joiden tavat ja elämänasenteet uhkaavat olla liikaa morsiamen vanhemmille. Käsikirjoitus hyödyntää mainiosti kahden erilaisen perheen vastakkainasettelusta kumpuavat sketsit, eikä naurukavalkadia käy muutoinkaan haukkuminen, vaikka paikoitellen perinteitä kunnioitetaankin ehkä jopa liian uskollisesti. Tuore, leppoisa komedia, joka ei pahasti kärsi jatko-osasyndroomasta.

Erinomainen kuva, jonka ainoa heikko kohta on havaittavan voimakas kohina. Muutoin jälki on elävän tarkkaa ja väritoistoltaan miellyttävän hallittua. Ääniraita on teknisesti ongelmaton ja sisällöllisesti komediaan eloisa, joskin tuskin mieleenpainuva. Tekstitetyissä ekstroissa ohjaajan ja leikkaaja/tuottaja Jon Pollin ajoittain hieman aneeminen, mutta yhtäkaikki tietopitoinen kommenttiraita, hauskoja poistettuja kohtauksia (16 min.), mokia (11 min.), näyttelijöiden yhteishaastattelu (8 min.) ja tarpeettoman runsaasti elokuvan pätkiä hyödyntäviä dokumentteja kissasta kuvauspaikalla (4 min.), varaisästä (3 min.), Fockereista (6 min.) ja lapsinäyttelijöistä (6 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Jay Roach
Pääosissa: Ben Stiller Robert De Niro Dustin Hoffman Barbara Streisand
Tarina: Jim Herzfeld John Hamburg
Kuvaus: John Schwartzman
Musiikki: Randy Newman

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2004Kesto: 111 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
Anamorfinen 1.85
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 200003EAN: 5050583021898

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään