Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Kino

Iho jossa elän

La piel que habito 

Tekniset tiedot

Formaatti: Kino
 
Vuosi: 2011Kesto: 121 minuuttia
Julkaisija: Future Film 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikäraja­merkintä­uudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 273990  

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Future Film) ellei toisin mainita.

Kuvat

Elokuva

Ped­ro-­setä, ker­ro meil­le ta­ri­na!

Ped­ro-setä, ker­ro meil­le ta­ri­na! Iho jos­sa elän si­joit­tuu es­pan­ja­lai­sen Almó­do­va­rin vii­leim­pien mes­ta­ri­teos­ten jouk­koon. Ei nii­den täy­teläis­ten ja täy­del­lis­ten, ku­ten Kaik­ki äi­distä­ni (1999) tai Pu­hu hä­nel­le (2002). Uu­si fil­mi rin­nas­tuu pi­kem­min sel­lai­siin suo­lai­siin, jo­pa per­vers­sei­hin al­ku-u­ran teok­siin kuin Ma­ta­dor (1986) ja In­to­hi­mon la­ki (1987).
Tuol­loin oh­jaa­ja ei ol­lut vielä tai­de­pii­rien ja suu­ren yleisön lem­mik­ki. An­to­nio Ban­de­rak­sen pa­luu pää­roo­liin kym­me­nen elo­ku­van tauon jäl­keen näyttää in­noit­ta­neen oh­jaa­jaa.
E­del­li­set fil­mit oli­vat te­kijänsä mi­tal­la vain kes­kin­ker­tai­sia, ku­ten Sär­ky­neet sy­lei­lyt (2009) ja Vol­ver — Pa­luu (2006). Niissä nä­kyi tois­toa, kuu­si­kymp­pi­sen oh­jaa­jan vä­sy­mi­soi­rei­ta. Nyt ol­laan is­kus­sa. Fil­mi ei pe­laa var­man pääl­le, eikä las­ke vain pettämättömän tyy­lin va­raan.
- Sisällön suh­teen tähtään yhä enemmän tun­tei­siin, muo­dos­sa taas lä­pinä­ky­vyy­teen, Ped­ro Almó­do­var to­te­si jo­kin vuo­si sit­ten. Uu­tuus on mal­lie­si­merk­ki pa­kot­to­mas­ta ta­vas­ta lii­kut­taa tun­tei­ta. Ki­peän­kau­nis elo­ku­va on suo­ra ja vä­litön, mut­ta syväl­le luo­taa­va.
Ban­de­ras on me­nes­ty­nyt plas­tiik­ka­ki­rur­gi Led­gard. Vi­ra­no­mai­sia uh­ma­ten toh­to­ri te­kee epä­so­vin­nai­sia ko­kei­ta. Hän kas­vat­taa kei­noi­hoa. Ko­tik­li­ni­kal­le sul­jet­tu yk­si­tyis­po­ti­las Ve­ra Cruz (E­le­na Anaya) on Led­gar­din valt­ti ke­hi­tettäessä rat­kai­sua pa­lo­vam­ma­po­ti­lai­den tar­pei­siin. Asia on Led­gar­din pint­ty­nyt pak­ko­miel­le. Toh­to­rin vai­mo kuo­li au­to­pa­los­sa ja Nor­ma-tyttä­ren (B­lan­da Suá­rez) mie­li järk­kyi sen seu­rauk­se­na.
Led­gard syyttää Nor­man ti­las­ta tyttöä ah­dis­tel­lut­ta om­pe­li­jan poi­kaa Vi­cen­teä (Jan Cor­net). Mi­ten käy, kun toh­to­ri kek­sii kos­taa? Entä jos kol­le­gat saa­vat vi­hiä epäeet­ti­sestä toi­min­nas­ta? Ja voi­ko ki­rur­gin kä­sissä syn­tyä niin täy­del­li­nen uu­si ih­mi­nen, et­tei Led­gard mal­ta luo­pua siitä? ”­Va­paus!”, kir­joit­taa Ve­ra seinäl­leen tois­tu­vas­ti ko­kies­saan ole­van­sa van­ki­na ihos­saan.
I­ho jos­sa elän on vi­ral­li­ses­ti vas­ta toi­nen Almó­do­var-e­lo­ku­va, jo­ka pe­rus­tuu ro­maa­niin. Ruth Ren­del­lin ri­kos­ta­ri­na Li­han vä­rinä (1997) ei ul­ko­koh­tai­se­na täy­sin on­nis­tu­nut. Mut­ta rans­ka­lai­sen Thier­ry Jon­quet’n ly­hyt­ro­maa­niin poh­jau­tu­va uu­tuus kääntää mieltä ja sek­suaa­li­suu­den syö­ve­reitä — ihon pin­nas­ta pu­hu­mat­ta­kaan – oh­jaa­jan luon­tee­seen ja miel­ty­myk­siin so­pi­val­la ta­val­la. Almó­do­var siis­tii kir­jan ran­kim­pia juon­tei­ta tar­koi­tuk­sen­mu­kai­sem­mik­si. Elo­ku­va leik­kii us­ko­mat­to­man tai­ta­vas­ti kat­so­jan odo­tuk­sil­la ja pe­loil­la. Iho jos­sa elän on niitä fil­mejä, jon­ka kään­teitä ei kan­na­ta ker­toa etukä­teen.
A­luk­si fil­mi on kylmän klii­ni­nen ja pin­ta­ko­va. Almó­do­var mu­kai­lee Alf­red Hitch­coc­kin ja Luis Buñue­lin tark­kaa il­mai­sua. En­simmäi­seltä on lai­nat­tu ku­va ku­val­ta tiu­ken­tu­va ruu­vi­kier­re, jäl­kimmäi­seltä ase­tel­mien ma­kaa­be­ri ero­tiik­ka. Kum­me­ja voi­si­vat ol­la El – sa­la­tun to­tuu­den (1953) ja Arc­hi­bal­do de la Cru­zin sa­la­tun elämän (1955) pak­ko­miel­tei­set pää­hen­kilöt, mut­ta myös Geor­ges Fran­jun kau­hu­ta­ri­na Silmät il­man kas­vo­ja (1960). Plas­tiik­ka­ki­rur­gial­la tehdään sa­maa, mitä Ver­ti­gos­sa (1958) vaat­teil­la ja mei­keillä: muo­ka­taan nais­ta mie­hen haa­ve­ku­vak­si.
Mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­nen juo­ni vie loo­gi­seen pää­te­pis­tee­seen oh­jaa­jan lem­pi­tee­man nai­sik­si pu­keu­tu­vis­ta mie­histä ja trans­ves­tii­teis­ta. Almó­do­var ei kui­ten­kaan päästä yleisöä nau­ra­maan friik­ki­sir­kuk­sel­le. Iho jos­sa elän päät­tyy ta­val­laan kos­ket­ta­vaan, jo­pa on­nel­li­seen lop­puun. Fil­mistä löy­tyy kau­hun ja sää­lin ohel­la suu­ri määrä sydäntä – ei vä­hi­ten pai­sut­te­le­mat­to­mas­sa koh­tauk­ses­sa, jos­sa ih­mis­hir­viön avu­ton uh­ri ky­syy hil­jai­sel­la ää­nellä ”­Mik­si teet tämän mi­nul­le?”
Almó­do­var on hy­vin ar­mol­li­nen hah­moil­leen. Kai­kil­la on syynsä, ja syyl­li­nen­kin voi tietämättään ol­la via­ton. Kaik­ki toi­mi­vat ajat­te­le­mat­to­mas­ti tai vää­riin tul­kin­toi­hin pe­rus­tuen. Fil­mi on te­kijänsä suo­ra­vii­vai­sim­pia, kom­mer­venk­kitöm­piä, mut­ta ak­ti­voi kat­so­jan ker­taa­maan ta­pah­tu­mia ja tun­tei­taan vielä pitkään jäl­kikä­teen.
E­lo­ku­van lop­pua on jo­ku moit­ti­nut liial­li­sek­si. Mi­nus­ta se osoit­taa vä­littä­mistä kaik­kein vähäi­sim­piä­kin si­vu­hah­mo­ja koh­taan. Näin yllättä­vistä tu­lo­kul­mis­ta – ja herkäs­ti — Almó­do­var ko­hot­taa eri­lai­sia per­heitä jul­man ja kylmältä tun­tu­van ker­to­muk­sen­sa kes­kiöön.
Ni­men tee­maa käy­tetään rik­kaas­ti. Syn­tymä­merk­ki ihol­la var­mis­taa naa­mioi­tu­neen­kin hen­kilöl­li­syy­den. Mut­ta iden­ti­teet­ti voi pal­jas­tua myös toi­sen ihom­me, vaat­tei­den avul­la. Kre­dii­teissä on pitkä lis­ta muo­din­te­kijöitä ja merk­ki­tuot­tei­ta. On­nek­si tuo­te­si­joit­te­lu on silmä­ni­lo­na la­vas­tuk­sen yk­si­tyis­koh­dis­sa. Tai­de, maa­lauk­set ja kir­jat — Daw­kin­sin Gee­nin it­sek­kyys, Ali­ce Mun­ron no­vel­li­ko­koel­ma – ovat nä­kyväs­ti esillä. Elo­ku­va on omis­tet­tu ku­van­veistäjä Loui­se Bour­geoi­sil­le, jon­ka mal­lin mu­kaan Ve­ra muo­vai­lee.
Al­ber­to Ig­le­siak­sen väräjävä mu­siik­ki pitää mai­ni­ta. Se tu­kee vai­kut­ta­vas­ti José Luis Al­cai­nen ku­vaus­ta ja José Sal­ce­don leik­kaus­ta. Lai­na­kap­pa­lei­ta Almó­do­var käyttää taas hyp­noot­ti­ses­ti. Nyt soi­vat Sid­ney Bec­he­tin inst­ru­men­taa­li Pie­ni kuk­ka­nen (Pe­ti­te fleur) ja Conc­ha Bui­kan lau­la­ma Por el amor de amar. (HB)
16/11/2011

Tekijät

Ohjaaja: Pedro Almodovar
Pääosissa: Antonio Banderas Elena Anaya Marisa Paredes Jan Cornet
Tarina: Pedro Almodovar (Thierry Jonquet'n romaanista Tarantula)
Kuvaus: José Luis Alcaine

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy