DVD - Arvostelu

Thunderbolt and Lightfoot DVD arvostelu kansi

Thunderbolt and Lightfoot

Rajut kaverit 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Clint Eastwood on elämänmuutoksen tehnyt pankkirosvo, jonka menneisyys pakottaa takaisin vanhoille metkuille. Jeff Bridges on keikarimainen pojankloppi, joka tunnistaa sukulaissielun tielleen sattumalta osuneessa muukalaisesta. Kahdestaan miehet lähtevät hakemaan vuosien takaisen keikan saalista piilopaikasta, mutta päätyvätkin verestämään muistoja kokeilemalla samaa keikkaa uudelleen.

Kauriinmetsästäjistä parhaiten tunnetun Michael Ciminon ohjaama ja käsikirjoittama rikosdraama on yhtä paljon buddy-elokuva kuin keikkakuvaus. Eastwoodin järkähtämätön Thunderbolt ja Bridgesin kepeäaskelinen Lightfoot ovat sympaattisia hahmoja, joiden huoleton tyhjätaskuinen elämänasenne enemmän kuin hyvittää miesten rötökset elokuvassa. Yllättävä ja hartaan surumielinen loppukohtaus on siis tarpeen, jottei katsojia turhaan kannusteta laittomuuksien polulle.

4:3-kehykseen letterboksattu laajakuva on onneksi alkuperäistä 35mm skooppia eikä 1.33:1 kuten kannesta voisi hätäisempi lukija päätellä. Kuva on verrattain levollisena kaikin puolin kelvollinen vaikka erottelukyky jääkin ei-anamorfisena hieman vaatimattomaksi. Selkeä ja särötön ääniraita on sisimmiltään mono, mutta tässä kahteen kanavaan koodattu. Dialogi toistuu mukisematta ja musiikki soi puhtaasti, joten valituksen aihetta ei juuri ole. Ekstroissa traileri. Tekstitetty suomeksi vaikka kyseessä onkin brittipainos. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Michael Cimino
Pääosissa: Clint Eastwood Jeff Bridges George Kennedy
Tarina: Michael Cimino
Kuvaus: Frank Stanley
Musiikki: Dee Barton

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1974Kesto: 110 minuuttia
Julkaisija: MGMKuva:
LBX 2.35*
Ääniraita: Dolby Digital 2.0 Mono
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 82850EAN: 5050070010305

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (MGM) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään