Kino - Arvostelu

V niin kuin verikosto

V niin kuin verikosto on hyvä ja hämmentävä elokuva, jonka kaltaista ainakaan minä en Wachowskien veljeksiltä odottanut. Andy ja Larry ovat tehneet käsikirjoituksen ja antaneet Matrix-elokuviensa apulaisohjaajan James McTeiguen ohjata. Ratkaisevaa onnistumiselle on varmasti ollut Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvaromaanin vankka, juonikas tarina.

Pelkän trailerin perusteella mietitytti, jaksaako taas yksi viittasankari kiinnostaa runsasta kahta tuntia. Varsinkaan, kun V ei riisu Fawkes-naamaria koko aikana. Mutta V onnistuu. Se on visuaalisesti rikas ja yllättävä, mutta tiheä myös politiikan ja sodan lähihistoriaan viittaavassa tarinassaan. Fiksu vuoropuhelu sisältää runoutta ja aforistisia lainauksia ja vaatii tarkkaa seuraamista.

Guy Fawkes oli se kapinallinen, jonka ruutisalaliitto marraskuun 5. päivänä 1605 yritti räjäyttää parlamenttitalon ja kuningas Jaakko I:n. Guy ei katolisena tykännyt, kun hallitsija pakotti kaikki kansalaiset sakonuhalla valtionkirkkoon. Palkkioksi aloitekyvystään Fawkes hirtettiin, suolistettiin ja paloiteltiin.

Fawkes-naamarin takana V on vallankumouksellinen Orwellin 1984:n kaltaisessa totalitaristisessa valtiossa. USA hävisi kolmannen maailmansodan ja Britanniassa (mieli)vallan on ottanut Hitlerin kaltainen fasistikansleri. Kansalaiset kyykytetään terrorilla ja median manipuloinnilla aloitekyvyttömiksi ja toivottomiksi.

V syntyi kun yhteiskunnan normeista poikkeavat koottiin keskitysleireihin ja alistettiin koekaniineiksi. Useimmat kuolivat joukkohautoihin, mutta viidennen sellin vangista hormonihoito teki supervoimilla varustetun luonnonoikun. Sisäisesti ja ulkoisesti runneltu V kesti koettelemuksen, koska löysi ”viimeisen tuumansa”. Sen, josta ei anneta periksi.

Viereiseen tyrmään suljettu, lesborakkaudesta tuomittu Valerie välitti V:lle vessapaperille kirjoitetun rakkauden testamenttinsa. Henkisesti vapautunut V pääsi pakenemaan räjäyttämällä hirviölaboratorion kotikutoisella pommilla. Kosto ja Britannian vapauttaminen voi alkaa.

Häilyvä identiteetti

Viettäessään Guy Fawkesin päivää marraskuun viidentenä ilotulituksin ja kokkotulin, britit eivät aina tiedä, muistellaanko kuninkaan pelastumista vai miestä, joka tahtoi vaihtaa hallitusta. V-elokuvassa räjähtävät ja tulimerenä sortuvat brittien maamerkit mielletään kuitenkin eri tavalla syyskuun 11. päivän jälkeen kuin vielä 80-luvulla, jolloin Moore ja Lloyd aloittivat sarjakuvaromaaninsa.

Se kuitenkin vain lisää tarinan vakavasti otettavaa pohjavirettä vapaudesta ja vastuusta. Siitä hienoisesta rajasta, jolloin oikeutettu kapina vaihtuu fundamentalistin terroriksi. V:n vastavoimana elokuvassa onkin rauhanomaisia keinoja kannattava radikaalivanhempien lapsi Evey, jota Natalie Portman esittää.

Matrix-sarjan mukafilosofinen hömpötys ja kömpelöt kulttuuriviittaukset voi unohtaa. V:ssä Wachowskien käsikirjoitus iskee kipinää Alan Mooren villeistä ideoista. Poikien seikkailu, jossa K15-merkintä takaa lapsilta kiellettyä rytkettä, saa tervetulleen feminiinisen kosketuksen elokuvan sisäkkäisissä tarinoissa, joissa keskeistä on tyttöjen välinen rakkaus, jonka kaikkea erilaista karsastavat fasistit ovat ottaneet silmätikukseen.

Pelkästään naisten hyväksi mauksi en silti laskisi tarinan viehtymystä kirjapinoihin, teatteriin, näyttelemiseen ja Monte Cristoon. V ja Evey keskustelevat siteeraamalla Shakespearea. Erityinen merkitys on Loppiaisaaton Violan roolilla, joka on naamioleikkien ja seksuaalisen identiteetin häilyvyyden klassinen esimerkki.

Pommin paukahduksia elokuvassa säestää Tshaikovskin juhla-alkusoitto 1812. V:n jukeboxiin kuuluvat myös Julie Londonin räytyvä Cry Me a River sekä Jobimin Ipaneman tyttö. Aiheeseen sopivasti soitetaan Rollareiden Street Fighting Man sekä viitataan punkin kapinaan kansan tunnoista vallan symboleita kohtaan: God Save the Queen ja Anarchy in the U.K.

Mulipääksi ajeltu Portman on viimein vapaa Tähtien sodan prinsessan nukkeroolista ja muistuttaa välillä suorapuheista laulajatarta Sinead O´Connoria, ja toisinaan vangittua Falconettin Pyhää Johannaa Dreyerin mykkäelokuvasta. Hugo Weavingin ”gestiikka ja mimiikka” välittyvät vangitsevina V:n naamion ja kaavunkin takaa. Australialaisnäyttelijän äänityö on verratonta. Teatterissa kouliintunut Weaving muistetaan sekä Matrixin agentti Smithinä, Sormusten tarun haltija-Elrondina että läpimurtoroolistaan transvestiittina komediassa Priscilla – Aavikon kuningatar.

Kuka V on?

V on väkivaltainen, fasismin ja kommunismin viittauksissaan ahdistavakin kertomus. Sen vapauden vaade on kuitenkin voittoisa ja kaunis. Valitsemalla sympaattinen Stephen Rea Finchin rooliin, kanslerin yhdeksi kätyriksi, elokuvaan tulee oivallinen näkökulma, kun epäilevä ja kriittinen mieli haluaa löytää aitouden yhden totuuden pakkosyötön alta.

Elokuvaversiokin tarjoaa kiihottavia vihjeitä V:n henkilöllisyydestä. Alkuperäisteosta tuntematta väittäisin, että filmi painottaa sitä mahdollisuutta, että V olisi muotoaan muuttanut Valerie. Kannattaa kuitenkin muistaa Eveyn ohje: - Jos otan naamiosi pois, jotakin on ikuisesti menetetty, pienentynyt. Sillä kuka sitten oletkin, se ei vedä vertoja sinulle ideana.

Jäitä spekuloijien hattuun heittää myös sankarin luoja, Alan Moore: - Ainoa vihje, jonka voin antaa, on se, että V ei ole Eveyn isä, ei Whistlerin äiti, eikä Charleyn täti. Sen jälkeen, pelkäänpä, että olette omillanne.

Vaikka V haluaa räjäyttää lian pois ihmisten ajatusluutumista vain vertauskuvallisesti, olisi loppuhuipennus elokuvassa voinut toimia paremmin ilman ilotulituksia. Symbolisetkin tuhotyöt näyttävät kuvissa niin ikävän konkreettisilta. Terrori ja sota ei ole kaunista. Väkivallaton kumous ja kansan kokoontuminen yhteen olisi hyvin riittänyt kuvaamaan Eveyn ja Finchin viimeistä tuumaa, toivon heräämistä.

Taidokas kuvaus ja oivallinen leikkaus eivät täysin peitä sitä, että V on tarkaksi dominoefektien ryöpyksi suunniteltunakin myös hiukan kaavamaisen laskelmoitu filmi, joka jättää etäisen ja viileän loppuvaikutelman. John Hurtiakin olisi ohjaaja voinut hiukan hillitä pahvikuvadiktaattorin elkeistään. Mutta kyllä V on vallan vaikuttava ja vivahteikas viiden tähden filmi. (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: James McTeigue
Pääosissa: Natalie Portman Hugo Weaving Stephen Rea
Tarina: Andy Wachowski Lana Wachowski David Lloyd
Kuvaus: Adrian Biddle
Musiikki: Dario Marianelli

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2006Kesto: 135 minuuttia
Julkaisija: Warner Bros 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
    

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner Bros) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään