Kino - Arvostelu

Communion

14-vuotias Ola Kaczanowska hoitaa perheen äidin roolia. Roolijaon haasteista suurin on autistisen isoveljen perään katsominen. Äiti on kadonnut. Asiasta ei pahemmin puhuta, äidin ja isän suhteen ja suhteesta selitellä. Isä polttelee tupakkaa olkkarissa - silloin kun nyt suvaitsee kotona olla. Isän näkökulmasta päivä avautuu kauneimmin pikkupöhnässä. Meneehän se näinkin.

Kaappien ovet repsottavat. Sama t-paita pukee päivästä toiseen. Perhe-elämän standardeja ajatellen Olan arki vaikuttaa vajavaiselta ja ankealta. Ola ei valita. Tytön silmissä loistaa haave uudelleenrakentuvasta suurperheestä - pienestä makuuhuoneesta huolimatta. Näin lapsi toimii. Aikuisten maailman ongelmat ovat vielä kaukaisia. Mutta kuten huomataan, viimeinen siirto lapsuudesta perheen pääksi saattaa tapahtua vahingossa.

Kantavaksi sivujuoneksi on nostettu veljen konfirmaatioseremoniaan valmistautuminen. Ripillepääsyn takeeksi pappi vaatii litanoita ulkoa päntättäväksi. Ola preppaa veljensä kisakuntoon.

Palkittu Communion koostuu näytelmäelokuvallisista elementeistä. Ohjaaja Anna Zamecka asusteli Kaczanowskien perheen luona jo pitkälti ennen kuvausten alkua. Dokumentintekijästä tuli osa perhettä.

Autistisen pojan seuraaminen muuttuu herkästi borderline-viihteeksi. Autistinen lapsi säihkyy kankaalle karismaa. Kehityshäiriöisten käyttäminen elokuvan välineenä on tapauskohtaisesti kiintoisaa. Tässä tilanteessa, autismin ollessa sivuroolissa, naureskelun voi nähdä kalasteluna.

Communion on teknisesti tasapainoinen, itäeuroppalaista realismia puhtaimmillaan. Käsikirjoituksettomuus tekee siitä vain yhden perhetradegian muiden joukossa. (VA)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Anna Zamecka

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

DocPoint 2018in uusimpia

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2017Kesto: 72 minuuttia
Julkaisija: DocPoint 2018 
  
 
Ikäraja:
(S)
Sallittu kaikenikäisille.
    

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (DocPoint 2018) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään