Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

The House

Huset 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Norjalainen Huset kuuluu jo kansikuvansa pohjalta lajityyppiin natsikauhu. Hetken kantta katsoessaan alkaa myös pelätä, että alalajityyppi on natsizombie, mutta onneksi se ei toteudu.

Kaikilla katsojilla on nimittäin kontollaan oma elokuvien alalajinsa, johon aina haksahtaa ja valintaa miltei aina katuu. Pahinta oli henkilökohtaisesti 1980-luvulla, kun R.E. Howardin alkuperäisnovelleja lukeneena houkuttelin kavereitani vuokraamaan useita barbaariaiheisia elokuvia, joita halpatuotantona suollettiin John Miliuksen Conanin vanavedessä. Kiitosta ei sadellut. Ystäviltä nimittäin.

Hieman samaa on näissä natsikauhuiluissakin. Turhan usein toivoo jotain laadukastakin näkevänsä.

Huset ei toteuta pahimpia pelkoja, sillä se miltei tavoittaa oikeaa tunnelmaa yhdistäessään aihepiiriin pohjoista magiaa, uskonnollista hurmosta ja death metal –soundeja. Lopputulos ei kuitenkaan pelota ketään.

Tuntuu, että elokuvassa ei tapahdu juuri mitään. Samaa aihetta keritään tarkoituksella, mutta onpahan tylsä toteutus.

Elokuva on kuvattu valtaosin pimeässä ja välillä on liiankin vaikea hahmottaa, mitä kuvassa näkee. Tämä voi olla tarkoituksellista ohjaajan näkökulmasta, mutta katsoja kärsii. Valoisat lumimaisemat toimivat tämän kontrastina. Ääniraita toimii jotenkin säästellen. Ekstroihin on tallennettu traileri ja kuvagalleria. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Reinert Kii
Pääosissa: Mats Reinhardt Frederik von Lüttichau
Tarina: Reinert Kii
Kuvaus: John-Erling Fredriksen
Musiikki: Kim Berg Levi Gawron

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2016Kesto: 85 minuuttia
Julkaisija: Future FilmKuva:
1080p 2.35*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 6416548600536

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Future Film) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään